Ensimmäiset oireet ja diagnoosi

Olen siis 36-vuotias nainen ja MS-diagnoosin sain vuonna 2011. Kaikki alkoi siitä kun loppuvuodesta vasemmassa silmässäni alkoi näkö heikentyä ja näkökenttään ilmestyi kummallista valon välkettä. Tunsin myös kipua silmän takana. Olin todella uupunut, nukahtelin bussiin ja ajelin ohi kotipysäkin, löytäen itseni milloin mistäkin huitsin nevadasta. Energiaa ei riittänyt työpäivien jälkeen enää mihinkään. Jaksoin ulkoiluttaa koirat ja loppuilta menikin pääasiassa peiton alle hautautuneena. Väsymyksen laitoin kiireisen työn ja pimeän vuodenajan piikkiin ja silmäoireet sekoitin viikon ajan poikkeuksellisen sinnikkääksi migreenin pirulaiseksi, kunnes tajusin etten todella näe enää juuri mitään jos peitän oikean silmäni, eivätkä oireet helpota yhtään, päinvastoin.

Meninkin sitten silmälääkärin vastaanotolle. Hän teki muutamia testejä ja totesi hyvin pian, että kyseessä voisi olla optikusneuriitti, eli näköhermon tulehdus. Lisäsi vielä siltä istumalta, että se on hyvin yleinen MS-taudin ensioire. Whaaat?! Tuntui kuin olisin saanut litsarin poskelle. Sain lähetteen Meilahden päivystykseen neurologin pakeille ja suuntasin sinne saman tien sekavia ajatuksia päässäni.

Jonotin koko päivän sairaalan käytävillä notkuen päästäkseni pään magneettikuvaukseen sekä jälleen silmälääkärille. Silmälääkäri vahvisti, että kyseessä todella oli optikusneuriitti. Magneettikuvista selvisi että aivoissani näkyi muutama aktiivinen tulehdusmuutos, joita kutsutaan plakeiksi. Niiden sijainti kävi yksiin silmäoireen kanssa. Jäin osastolle yöksi ja seuraavana päivänä aloitettiin kolmen päivän suonensisäinen kortisonitiputus. Kortisoni suurina määrinä hillitsee tulehduksia, vaikkakaan ei välttämättä korjaa olemassa olevia oireita. Minulle näkö onneksi palautui muutamien viikkojen kuluessa.

Oireeni ja magneettikuvissa näkyvät tulehdukset eivät kuitenkaan vielä riittäneet diagnoosiin. Minulle ilmoitettiin, että saisin kirjeitse ajan neurologin vastaanotolle, mutta sitä ei kannattaisi odotella ihan lähitulevaisuudessa, koska ajat olivat pitkälle täynnä enkä ollut ”akuutti tapaus”.

Näon parannuttua alkoi elämä muutenkin palata normaaleille raiteille. Tottakai uteliaana ihmisenä googlettelin tietoa MS-taudista minkä ehdin, löysin hyvää faktatietoa mutta eksyin myös foorumeille, jonne ei olisi kannattanut.

Kului kuukausia, eikä aikaa neurologin vastaanotolle kuulunut. Alkukeväällä 2011 huomasin, että vasen jalkani heittäytyi aivan kummalliseksi. Oli voimakkaita tuntohäiriöitä ja puutumista, lihasvoima jalassa oli myös normaalia heikompi. Aloin soitella sairaalaan perään ja selvisi että neurologin konsultaatiopyyntö oli kyllä kirjattu sairaalassa järjestelmiin, mutta sitä ei oltu inhimillisen erehdyksen takia koskaan laitettu eteenpäin. Minulle ilmoitettiin tylysti että seuraavat vapaat ajat olisivat monen kuukauden päästä. Tadaa! Tässä kohtaa alkoi kärsivällisyys loppua ja lopulta, monen mutkan kautta, suorastaan enkelimäisen työterveysneurologin sinnikkään toiminnan ansiosta sain sairaalan neurologille ajan heti seuraavalle päivälle!

Tällä kertaa otettiin magneettikuvat aivoista ja selkäytimestä, sekä tehtiin selkäydinpunktio. Olin jo tässä vaiheessa itse aika varma, että MS-tautihan minulla on. Plakkeja oli selkäytimessä ja aivoissakin niitä näkyi nyt lisää. Näin oli diagnoosi selvä. Olo oli vähän tyhjä, mutta samaan aikaan myös helpottunut, koska ajattelin että tämä on nyt ainakin loppu epävarmuudelle ja sairauden hoito voidaan aloittaa.

Minulle lyötiin vino pino esitteitä käteen, sovittiin lääkkeen aloituksesta ja lähetettiin kotiin.

Koko tilanne oli hyvin kylmä, en sitten tiedä johtuiko se omasta ylireippaasta olemuksestani, ettei empatiaa juuri herunut, eikä kukaan sairaalassa kysynyt että miltä minusta tuntuu. Onneksi oli perhe ja ystävät tukena ja olin kuitenkin ehtinyt totutella ajatukseen MS-taudista jo pitkään, joten diagnoosi ei tullut ollenkaan yllärinä.

Siinäpä se vaihe tiivistettynä. Täytyy myöntää ettei ollut parasta aikaani, mutta kaiken kaikkiaan pysyin kuitenkin aika positiivisella mielellä, muutamia pienimuotoisia romahduksia lukuun ottamatta. Ensi kerralla kerron teille enemmän itsestäni ja mikä meininki on nykyään.

 

Iloa ja aurinkoa kaikille lukijoille!


Kirjoittanut: Outi

Sinä+

Outi

Olen 36-vuotias MS-tautia sairastava nainen. Diagnoosin sain vuonna 2011, joten muutamia vuosia yhteistä aikaa on meille jo tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt. Kirjoittelen elämästäni MS-taudin kanssa ja sen ulkopuolella. En anna sairauden määritellä itseäni, sillä olen niin paljon muutakin kuin ”potilas”.

Katso kaikki artikkelit Outi