Voimavarana arki

Edellisessä blogikirjoituksessani ”Leijona joka nauttii pitkistä unista” kirjoitin löytäneeni Anders Rombergin kirjasta uuden vaihteen elämääni. Voimaharjoittelu vei silloin mukanaan ja keskittyessäni siihen tein sitä kahdesta syystä. Saadakseni takaisin löysäilyn vuosieni aikana romahtaneen kunnon ja lihaksetkin. Toisena syynä oli antaa leijonalle syötävää. Ajattelin, että pistän tosissani hanttiin. Kerään voimia ja voimaa, joilla kukistan leijonan kuin leijonan. Yhdistystoiminta avasi sitten silmäni. Huomasin, että varsinkin taudin agressiivinen muoto vie kuitenkin voiton. Kyllähän leijona taistelun voittaa, jos se säännöllisin väliajoin raapii ja vaurioittaa hermoverkon tiedonkulkua. On ollut tärkeää oivaltaa olleensa onnekas. Leijonani on ollut uninen, eikä se minua haittaa. Yhtä tärkeää on olla neuvomatta, että tehkää kuten minäkin, niin tauti pysyy leppoisana. Kahta samanlaista MS-tautia sairastavaa ei ole olemassakaan. Minä kirjoitan omaa tarinaani ja kaikilla muilla se on omanlainen.

Oma arkeni koostuu yksinkertaisista asioista. Lepoa, lukemista, liikuntaa ja ihmissuhteita. Hömppähetkillä, joita on paljon, uppoudun peleihin ja kaiken vastavoimana on sitten työ. Työ, jota on myös paljon, joka on raastavan vaikeaa ja vaatii kaiken keskittymisen.

Mukamas kiireettömät aamut

Joskus tekisi mieli vaan nukkua pitkään. On ristiriitaista, kun me MS-ihmiset olemme usein tehokkaampia aamuisin mutta kun nukuttaisi niin maan perusteellisesti. On myrkkyä, jos palaveri tai kokous alkaa kahdeksalta. Tai junaan on hypättävä jo ennen kukonlaulua. Kivaa on rakentaa päivä rauhassa. Virittää koneistoa kohtaamaan arki. Toimistoni on kotona ja sillä on puolensa. Pystyn määrittämään aikataulut, mutta on samalla myös pakko riuhtaista itsensä irti löhöämisestä ja tarttua työhön. Kukaan kun ei tule mitään kotoa ostamaan. Päiväni ovat yrittämisen, laiskottelemisen ja kuntoilun sekamelskaa. Toivottavasti edes yritän yrittää kohtalaisen paljon. Tehokas ajankäyttö vaatii itsekuria ja töiden suunnittelua. Ja ajoittain itseruoskintaa.


Minäkin saan aamuisin paljon aikaiseksi. Hyppään usein sängystä suoraan tietokoneelle ja kasaan yön aikana tulleet ideat ylös uppoutuen niin töihini, että huomaan päivällä unohtaneeni aamulääkkeet. Samalla kyllä huomaan myös, että en ole muistanut sairastaakaan eli ei huono. Iltapäivällä tehot moottorista alkavat hiipua ja harmillista on, että avopuolison tullessa omista töistään, on mies usein sippi ja valmis takaisin sänkyyn. 

Kevät, aurinko ja luonto tuovat rauhan

Rakastan aurinkoa kesäkuumalla siihen kyllästyen. Keväällä tuo talven piilossa ollut valoilmiö on upea ja kutsuu miehen ulos sitä ihailemaan. Kyllä lämmönsäteet aina räntäsateet ja pimeyden voittaa. Luonnon helmassa asumisen upea puoli on eläimet. Seuraan tätä kirjoittaessani sorsaa, joka töpöttelee hietikolla. Aamulla pihassamme oli kolme rusakkoa ja joutsenet ovat ehdottomia suosikkejamme. Heistä yhden olemme nimenneet Jonteksi. Hänestä saatte kesällä lukea enemmän. En ole kauheasti talvi-ihminen, vaikka viikon päästä matkustamme Ylläkselle hiihtämään. Lappi, upeat hiihtomahdollisuudet ja toivottavasti upea auringonpaiste odottaa siellä.

Peruskivenä rakkaus

Ihmissuhteet ovat elämän peruskiviä, joille rakennamme kaiken. Olen saanut useat peruskivet kumoon, mutta sinnikkäästi etsin uuden ja jälleenrakentaminen saa alkunsa. Nykyinen suhde on vahva. Perusta on luotu huolella ja saan nyt samalla olla hömppä pelleilijä, kuin periksi antamaton uurastaja. Me pitkäaikaissairaat emme tee suhteistamme aina helppoja. Peiliin on välillä hyvä katsoa. Suhteet eivät aina ole juhlaa, mutta meidän suhteemme arki on upeaa. Puhuminen kaikesta on enemmän kuin tärkeää. Tykkään olla paljon yksin, vaikka parhaimmillani olen ihmisten kanssa. Ehkä tarvitsen kuitenkin paljon aikaa olla yksin ja levätä, saadakseni paljon aikaan ihmisten kanssa.

En yritä kirjoittaa tähän ohjeita, miten tätä elämää pitäisi elää. Kirjoja ja oppaita aiheesta on tuhansia ja netti niitä pursuaa.
Oman arkeni olen tehnyt aktiiviseksi. Huomaan, että se tapa sopii minulle. En ennätä kuunnella kipujani enkä muita ongelmia. On jännääkin, että olen tehnyt pitkään töitä ja vapaaehtoistöitä MS-tautia sairastavien parissa unohtaen samalla sairastavani itse. Työ on vienyt mukanaan. Nyt se tekee sen totaalisesti. Halusin haasteita ja sain kiivetäkseni vuoren. On pakko uskoa, että kiipeäminen opettaa ja vuoren huipulla kohtaan onnistumisen iloa.

Arjen voima syntyy pienistä asioista, ei aina tarvitse tavoitella kuuta taivaalta. Mikäli reissut ja retket ovat mahdollisia, ovat ne taas bonusta, joista saa lisää voimaa. Koska työ on ilomme ja laiskuus intohimomme, on arki ihmisen parasta aikaa. 


FI1704628239


Kirjoittanut: Rauno

Sinä+

Rauno

Sanovat minua Raneksi ja Rauksi. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen 53-vuotias mies ja tänä vuonna tulee 20-vuotta MS-diagnoosista. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla. Haluan, että blogi on mielipiteitteni koti, oman itseni ilmaisupaikka. Osoitteesta http://www.venditor.fi löytyy myös oma blogialustani. Kirjoitan elämästäni rehellisesti. Vaikka MS-tauti tuo paljon haasteita, silti peruspiirteitä minussa on hauskuus ja leikkisyys. Tuon pitkään sairastaneena miehenä esiin asioita, jotka voivat toisille olla arkoja, toivoen, että saan annettua ajatuksillani uskoa ja apua.

Katso kaikki artikkelit Rauno