MS-TAUTI herätti Outin kohentamaan elintapojaan

Parantumatonta MS-tautia sairastaa Suomessa noin 8000 ihmistä. Lääkehoito on kehittynyt valtavasti viime vuosina ja yhä useampi pystyy elämään normaalisti vanhuusvuosiin saakka.

 

Kyseessä on yleisin nuorten ihmisten neurologinen sairaus, joka johtaa vammautumiseen. Tauti etenee yleensä aaltomaisesti, jolloin pahenemisvaiheita tulee keskimäärin joka toinen vuosi ilman lääkitystä”, neurologi Hanna Kuusisto (kuvassa alla) valottaa.  

Tärkeää hoidossa on potilaan motivoiminen heti aluksi tulehdusta hillitsevään lääkitykseen. ”Pyrkimys on päästä tilanteeseen, että tauti on täydessä hallinnassa ilman pahenemisvaiheita. Tänä päivänä se on yhä useampien kanssa mahdollista.” Outilta, 36, diagnosoitiin MS-tauti vuonna 2011. Diagnoosi toimi herättäjänä elintapojen suhteen, ja varsinkin liikuntaan hän on panostanut aiempaa aktiivisemmin.

Outi harrastaa mm. thainyrkkeilyä. ”Harrastin aiemminkin liikuntaa silloin tällöin, mutta diagnoosin myötä kiinnostus ja halu itsestään huolehtimiseen kasvoi”, Outi kertoo. Tutkimusnäyttökin kertoo hyvien elintapojen hidastavan MS-taudin etenemistä. Tärkeää on mm. kiinnittää huomiota kolesteroliin, verenpaineeseen sekä välttää ylipainoa. Myös tupakoimattomuus on ehdoton vaatimus, ja D-vitamiinin saanti on hyvä varmistaa. ”On paljon asioita, mihin ihminen voi itse vaikuttaa. Esimerkiksi liikunnan on tutkimuksissa todettu pitävän yllä MS-potilaan toimintakykyä ja hyvää mielenlaatua”, Kuusisto valottaa.

BLOGIN KAUTTA KURKISTUS MS-POTILAAN ARKEEN

Outi jakaa kokemuksiaan MS-potilaan elämästä muille MSelo.fi-sivustolla ilmestyvässä blogissaan. ”Näen blogillani tärkeän merkityksen muiden tavoittamisessa, auttamisessa ja motivoimisessa – oli kyse toisesta potilaasta tai heidän läheisistään. MS-taudin kanssa voin elää pitkälti normaalia elämää, ja tätä tuon blogissanikin esiin.” ”Omana unelmanani on se, että nykyinen kuntoni säilyy mahdollisimman pitkään niin, että työn ohella minulla on aikaa ja voimia viettää yhteistä aikaa perheeni, ystävieni ja kolmen koirani kanssa”, hän päättää.

 

Teksti on julkaistu myös Naisen Terveys ja Hyvinvointi-liitteessä MeNaiset-lehden yhteydessä 6.10.2016



Tulevaisuus