Pahenemisvaiheista ja niiden hoidosta

Pahenemisvaiheita mulla on ollut vuosittain, vaikka pitkiäkin lähes oireettomia jaksoja on ollut onneksi välissä. Sellaisia, että ehtii melkein unohtaa koko MS-taudin. Yhteensä viisi kertaa olen saanut kortisonipulssin pahiksien hoitoon. Kortisonipulssilla tarkoitetaan siis kestoltaan yleensä kolmen päivän (pituus voi vaihdella) kortisonihoitoa, jossa annetaan suuria määriä kortisonia, tavalllisesti suonensisäisenä tiputuksena. Mulle kyseinen hoito on tehonnut lähes aina mielestäni suhteellisen hyvin ja nopeasti. Esimerkiksi pari vuotta sitten olin lenkkipolulla jo kaksi viikkoa sen jälkeen kun jalka oli pettänyt alta muutamaan otteeseen. 

Viimeisin pahis oli juuri ennen Joulua 2015. Vasen ”petturi” jalkani lähti taas alta muutaman kerran ja vasemman silmän näköhermon tulehdus uusiutui. Väsymys oli kova ja meininki jälleen varsin toispuoleista… Tällä kertaa en saanutkaan kortisonihoitoa sairaalassa tiputuksena, koska päiväsairaalassa ei kuulemma ollut tilaa. Olin hieman yllättynyt, koska aina ennen olen saanut tiputuksen, no question. Olen ollut jopa osastolla yöt eikä mistään päiväsairaaloista ole ollut puhettakaan. No, vänkäsin asiaa puhelimessa hoitajan kanssa mutta lopulta oli vain hyväksyttävä, että joudun kortisonit vetämään kotona omissa oloissani tablettikuurina. Tunsin itseni hieman heitteille jätetyksi. Sairaalassa ollessa kuitenkin aina tapaa lääkäriä ja hoitajaa useamman kerran, verensokeria mitataan ja vointia valvotaan. Toisekseen, oli melkoisen ikävää joutua ottamaan aina parikymmentä tablettia kerrallaan ja oli kyllä todella työn ja tuskan takana saada kaikki ne tabletit nieltyä, ei ollut oksu kaukana! Mietin, että tämä oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun suostun tablettikuurina kortisonihoidon ottamaan… Ja lääkäriä en siis päässyt tapaamaan missään vaiheessa, kontrollikin hoidettiin puhelimitse.

Kortisoni suurina määrinä on ainakin omiin kokemuksiin pohjautuen aika raju setti niin kropalle kuin mielelle. Ensin tulee ”nousut”, on ylienerginen ja hyvä olo yhtäkkiä ja tuntuu että voisi vaikka hilpaista maratonin. Yöunista ei ole tietoakaan, edes unilääkkeet ei mun kohdalla auta asiaa. Kasvot turpoavat kuin olisi käynyt ottamassa yliannostuksen Botoxia. No, se saattaa tiettyyn ikään tultua olla toki ihan mieluinen sivuvaikutus. ;) Duracellpupu-vaihe päättyy kuitenkin tiputuksen loputtua lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin ja sitten seuraakin melko pitkään kestävä ärtymys, väsymys, alakulo ja todella ikävä särky alaselässä ja jaloissa. Tämän kaiken kun on käynyt läpi jo monta kertaa niin tietää mitä odottaa, eikä säikähdä omituisia tuntemuksia. Kestän siis kortisonit mielestäni aika hyvin kun pidän mielessäni ajatuksen, että hetkellisestä kärsimysnäytelmästä on hyöytä paranemiseni kannalta. Tiedän, että kaikilla ei näitä mainitsemiani sivuvaikutuksia tule juuri lainkaan ja joillakin ne ovat taas paljon pahemmat kuin itselläni. Olisikin kiva kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä lukijoilla mahdollisesti on kortisonihoidosta? Koetteko, että sen hyöty voittaa haitat?

Tablettikuurissa oli kyllä mielestäni enemmän fyysisiä sivuvaikutuksia kuin suonensisäisessä hoidossa, esimerkiksi vatsa oli todella kipeä ja sekaisin vielä kauan kuurin jälkeen vaikka otinkin vatsansuojalääkkeet. Kortisonin annostus oli myös pienempi kuin tiputuksessa, en sitten tiedä vaikuttiko se siihen, että näkö ei tällä kertaa palautunutkaan aivan normaaliksi. Näköhäiriöitä tulee nyt lähes aina kun olen väsynyt ja fyysisen rasituksen yhteydessä. Vasen koipi tuntuu olevan niin normaali kuin se nyt ylipäätään on ollut viime vuosina, siihen on nimittäin alusta asti tullut usein ohimeneviä tuntohäiriöitä, etenkin juuri urheilun aikana tai jälkeen. 

 

Nyt sain kuitenkin aikaiseksi tämän viimeisimmän pahiksen jälkeen jonkinasteisen rasitusvamman vasempaan polveen ilmeisesti juoksemisesta. Ensimmäisen jalassa olleen pahenemisvaiheen jälkeen onnistuin murtamaan kantapään, mikä on kuulemma aika harvinaista. Kyseessä oli rasitusmurtuma… Ilmeisesti tunnon puute aiheuttaa sen, etten huomaa tuossa jalassa kipua ennenkuin olen jo saanut jonkunlaisen vamman. Pakko kertoa myös, että olen astunut rikkoutuneen lasin päälle ja huomannut asian vasta kun aloin ihmetellä miksi jalkapohja on veressä ja lattia täynnä verjälkiä. Voisin varmaankin alkaa fakiiriksi, hehe!

Nyt onneksi polvituen käyttö ja tauko liikunnasta tuntuivat auttavan tuohon polveen joten uskallan taas urheilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Lopettelenkin nämä höpinät tähän ja lähden salille! 

 


Kirjoittanut: Outi

Tulevaisuus

Outi

Olen 36-vuotias MS-tautia sairastava nainen. Diagnoosin sain vuonna 2011, joten muutamia vuosia yhteistä aikaa on meille jo tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt. Kirjoittelen elämästäni MS-taudin kanssa ja sen ulkopuolella. En anna sairauden määritellä itseäni, sillä olen niin paljon muutakin kuin ”potilas”.

Katso kaikki artikkelit Outi