Pohdintoja ja turhautumista


Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten viimeisen puolentoista vuoden aikana on ollut sellainen fiilis, ettei mulla ole juurikaan kontrollia omaa elämääni ja tulevaisuuttani koskevissa asioissa. Se on ollut henkisesti aika raskasta, koska olen tottunut siihen että asioistani päättää lähinnä me, myself and I. Ja itse kun ratkaisunsa tekee, niin on myös vastuussa niiden seurauksista, reilu peli. Tämä aika tuntuu siltä, että olen tuuliajolla, riippuvainen vieraiden ihmisten päätöksistä ja toiminnasta, ja odotan. Joskus loputtomalta tuntuvaa odotusta.


Nyt on meneillään toinen kiekka osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkkeen haussa. Käsittelyajan on ilmoitettu tällä kertaa olevan neljä kuukautta. Eli vaikka olenkin laittanut paperit ajoissa eteenpäin, on tilanne se, että työkokeiluni ja kuntoutustukeni on nyt loppumassa ja olen yhä vailla päätöstä. En tiedä siis vielä, mistä raavin kasaan toimeentulon siihen asti, että päätös tulee. Aivan helvetin turhauttavaa ja stressaavaa. Vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Nykyisellä työnantajallani olisi tarjota jatkossakin osa-aikatyötä ja olisivat halukkaat pitämään musta kiinni. Enemmän kuin mitään muuta haluaisin sinne jäädä ja se olisikin kirkkaasti paras ratkaisu. Mutta, pelkällä osa-aikatyöstä saadulla palkalla ei pitkälle pötkitä aikuisten maailmassa. Olisikin kiva paeta hetkeksi jonnekin Mikä-Mikä-Maan tyyppiseen paikkaan ratsastamaan yksisarvisella, syömään vaaleanpunaista hattaraa ja tanssimaan tähtipölyssä, mutta en ole vielä löytänyt tietä sinne.

Seuraava vaihtoehto on mennä kokopäivätyöhön odottelemaan päätöstä. Siinä onkin sitten myös riskinsä, koska on melko todennäköistä että väsytän itseni ja fatiikki saa taas yliotteen elämästäni, ja toisaalta silloin myös koko kuuden kuukauden ammatillisen kuntoutuksen merkitys ja tulokset ikään kuin nollautuvat.
Viimeinen ja ehdotttomasti ällöttävin vaihtoehto on ilmoittautua työttömäksi. Se tuntuu ihan älyttömältä ratkaisulta, en ole koskaan ollut päivääkään työttömänä niin, ettei seuraavaa työpaikkaa olisi jo tiedossa, enkä nytkään näe itseäni työttömänä, koska mulla on olemassa se osa-aikatyö.


Sittenhän on vielä sekin mahdollisuus, että hakemukseni hylätään neurologin lausunnoista, tutkimuksista ja kaiken maailman lappusista huolimatta. Joku kasvoton henkilö eläkevakuutusyhtiössä ratkaisee tulevaisuuteni koskaan mua edes tapaamatta. Ajatusmaailmani on yleensä aika positiivinen, mutta kyllä sitä on tässä kuluneen puolentoista vuoden varrella vähän nakerreltu. Ja kun tiedossa on miten stressi vaikuttaa MS-tautiin, niin olenpa tässä vähän koputellut puutakin. Viime viikkoina olen ollut taas väsyneempi ja migreenikohtauksia on ollut toistuvasti. Mielestäni on hieman ironista, ettei tämän hetkisellä stressilläni ole mitään tekemistä töiden kanssa, vain ja ainoastaan eläkeyhtiön byrokratian ja pitkien käsittelyaikojen kanssa.


No, kaikesta tästä tilityksestä ja ilmeisistä negatiivisista asioista huolimatta, se on hienoa että maassamme on sellainen asia kuin ammatillinen kuntoutus, sekä ainakin teoriassa mahdollisuus osa-aikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin ja toivotaan parasta! Kärsivällisyys ei kai ole koskaan ollut parhaita puoliani… :D


Kirjoittanut: Outi

Työ

Outi

Olen 36-vuotias MS-tautia sairastava nainen. Diagnoosin sain vuonna 2011, joten muutamia vuosia yhteistä aikaa on meille jo tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt. Kirjoittelen elämästäni MS-taudin kanssa ja sen ulkopuolella. En anna sairauden määritellä itseäni, sillä olen niin paljon muutakin kuin ”potilas”.

Katso kaikki artikkelit Outi