Fatiikista

Eilen oli taas yksi niitä päiviä… Fatiikki eli poikkeuksellinen uupumus on ollut mun taudinkuvassa pahimpia oireita. Se on väsymys, jota on vaikea selittää ja vaikea ymmärtää jollei itse sitä ole kokenut. Se on väsymys, joka voi iskeä ilman mitään erityistä syytä ja aivan puun takaa. Se on väsymys, joka on lamaannuttava. MS-tautiin liittyvä uupumus voi ilmetä fyysisesti ja/tai ajatustoimintojen puuroutumisena. 

 

Tämä on yksi niistä näkymättömistä oireista, joka voidaan valitettavasti tulkita laiskuutena ja kiinnostuksen puutteena ja sitä voidaan vähätellä. Multakin on hiukan ikävään sävyyn kysytty muun muassa, että miksi olen sairaslomalla jos pystyn kuitenkin urheilemaan ja miten muka voin yhtäkkiä tänään olla niin väsynyt vaikka eilen olin ihan pirteä. No, enhän mä ole todellakaan mikään vuodepotilas, fatiikki ei ole jokapäiväistä eikä aina edes yhtä voimakasta. Ihan aina en jaksaisi ihmisille asiaa selittää, lähinnä silloin jos huomaan ettei kysyjä edes halua ymmärtää mistä on kyse. Suurin osa onneksi haluaa.

 

Itselläni fatiikki vaikuttaa eniten ajatustoimintaan siten, että lukeminen, kirjoittaminen, oikeastaan minkään normaalin asian tai rutiinin hoitaminen tuntuu todella raskaalta. On vaikea muistaa mitään ja keskittyä yhteen asiaan, saati että pitäisi tehdä monta asiaa samaan aikaan. Uuden asian sisäistäminen ja oppiminen tällaisina hetkinä on mahdotonta. Pahimmillaan ulosantikin takkuaa. Tuntuu kuin aivot olisivat mössöä. Englannin kielen termi ”brain fog” on mielestäni hyvin kuvaava. Aivosumu. Mulla on siis pääasiassa kognitiivinen väsymys. Tämä ei onneksi ole jatkuva tila vaan se tulee ja menee, ikävä kyllä ihan miten sattuu ja ennustamatta. Normihetkinä olen kuitenkin yhä terävä kuin partaveitsi (ainakin omasta mielestäni ) ja skarppi kuin, ööh… karppi?! :D

 

Uupumus vaikuttaa toisinaan myös koordinaatiokykyyni, musta tulee kömpelö ja tavarat tippuvat käsistä, jalat on tönköt ja raskaat, saatan törmäillä esineisiin ja kompuroida. Mustelmia mulla on kokoajan, muistakin syistä siis kuin thainyrkkeilyn takia! Pahenemisvaiheiden yhteydessä väsymys on mulla aina voimakkainta, sitä on useammin ja se on fyysisempää.

 

Palautuminen ajatusta kuormittavasta tekemisestä ja fyysisistä suorituksista on hitaampaa kuin terveellä ihmisellä. Monesti lämpö voi pahentaa fatiikkia. Itse en enää juurikaan sauno tästä syystä, kesähelteet olen kestänyt vielä hyvin. Onneksi, koska rakastan aurinkoa!

 

Vaikeimpana asiana fatiikissa on ollut sen ajoittain suorastaan mullistava vaikutus työssä pärjäämiseen ja jaksamiseen, sekä sosiaaliseen elämään ja näin ollen myös koko elämänlaatuun. Jos kaikki vapaa-aika kuluu töistä palautumiseen eikä energiaa jää omiin asioihin, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin, niin mielestäni silloin elämän tarkoitus on vääristynyt. Jokainen tyylillään tietysti, mutta ainakin mun pienessä maailmassa töissä käydään, jotta voidaan vapaa-ajalla tehdä itselleen mieluisia asioita. Ei niin, että vapaa-aika käytetään nukkumalla, jotta jaksaa juuri ja juuri suoriutua töistä, vaikka se työ kuinka mielekästä olisikin. Sosiaalisen elämän kannalta hankalaa on, että joidenkin tuttujen on vaikea ymmärtää, miksi saatan joutua yhtäkkiä perumaan sovittuja menoja ja ettei todellakaan ole kyse siitä, että mua ei vaan huvita.

 

Nyt kun olen sairaslomalla ja siis ”downshiftaaja” pakon sanelemana, on ollut helpompaa rytmittää päivät oman voinnin ja jaksamisen mukaan, eikä elämä ole pelkkää suorittamista. Uskon kuitenkin että pystyisin ja olisin jo valmis osa-aikaiseen työhön, jolloin palautumisen lisäksi vapaa-aikana jaksaisi elää myös sitä oikeaa ja tärkeää omaa elämää.

Olisi kiva kuulla, onko joillakin lukijoista fatiikkia ja miten se vaikuttaa teidän elämään? Miten läheiset ja tutut kokevat fatiikin, ymmärtävätkö he? Entä töissä? Ja onko teillä jotain erityisiä selviytymiskeinoja?

 

P.s. parin viikon päästä lähden elämäni ensimmäiselle kuntoutusjaksolle, joten siitäkin luvassa tarinaa!

Mahtavaa ja toivon mukaan energistä viikkoa kaikille! :) 


Kirjoittanut: Outi

Vapaa-aika

Outi

Olen 36-vuotias MS-tautia sairastava nainen. Diagnoosin sain vuonna 2011, joten muutamia vuosia yhteistä aikaa on meille jo tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt. Kirjoittelen elämästäni MS-taudin kanssa ja sen ulkopuolella. En anna sairauden määritellä itseäni, sillä olen niin paljon muutakin kuin ”potilas”.

Katso kaikki artikkelit Outi