Voimasanat keskellä hiljaisuuden

Kokeillaan ja sitten taas noustaan, jos kaadutaan. Ensimmäisen kerran olin kumossa kymmenen metriä hiihdettyäni. Mielestäni siinä oli alamäki, vaikka oikeasti alue oli kyllä tasainen. Vaan niiden liukkaiden kapuloiden päällä oli pirun hankala. Jalat täristen, etsien jostain muistin sopukasta keinoja tasapainon hallintaan ja ihan turhaan. Pahinta oli jokaisen kaatumisen yhteydessä isot määrät silminnäkijöitä. Että teki hyvää itsetunnolle etsiä itseään lumihangesta. No, eihän selässä lue, että sairastaa MS-tautia ja tasapainon kanssa voi olla pieniä hankaluuksia.

Antaa tulla! Kestän kyllä, periksi en tule antamaan. Neljänä päivänä Ylläksellä tuli hiihdettyä. Jokaisena päivänä lähtöpaikalla odotti alamäki, tutisevat jalat ja hiton liukas sää. Jokaisena päivänä päätin, että tämä on viimeinen kerta. Ja silti oli voittajan fiilis, kun sai kropan pelaamaan. Jokaisena päivänä toistui sama ihmeellinen kaava. Ensin oli tärinää jaloissa. Sitten ne tottuivat ja mentiin kuten muu sakkikin. No, ohittihan mummot, mutta tehtiin se kohteliaisuussyystä. Jaloissa oli välillä hienosti voimaa ja tasapainokykyä. Selvisin mäet kaatumatta. Sitten loppui voimat ja oli täyttä tuskaa päästä takaisin hotellille.
Ne sanoo, et pysty, et voi, ei kannata. Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelta.
Samalla asenteella, jolla pärjään yrittäjänä, yritin pärjätä hiihtäjänäkin. Jatkan, jaksan, vaikka väkisin. Jos se olis helppoa, kaikki tekis niin. Mutta nyt on tunnustettava, että olin aikamoisen säälittävän oloinen heppu näiden kapuloiden päällä. Neljänä päivänä tuli hiihdettyä ja neljästi kaaduttua. Eihän saldo huono ole. Ottaen huomioon, että edellisestä hiihtokerrasta oli vuosia.

Hiljaisuus, tuo upea asia Lapissa. Keskellä mahtavia maisemia täydellisessä hiljaisuudessa. Se on elämys tämän päivän mäiske-elämälle. Elämys, joka jokaisen pitäisi kokea. Hiljaisuutta sävyttivät muutamat voimasanani, mutta ei siitä enää.

Mietin Ylläksellä, että saan olla onnellinen. Olen kokenut Lapin hiljaisuuden ja New Yorkin, joka ei hiljene koskaan. Rakastan molempia paikkoja ja vuoden 2018 allakkaan on matka niihin piirretty. Kaupunki herää jokaisena aamuna niin erilaisena. Aamupalalla tuijottaa ihmisiä, jotka taiteilevat kahvikupin ja iPhonen kanssa kohti työpaikkaansa. Ja heitä on paljon. Lappi lumoaa omalla tavallaan ja New York omalla ihmeellisellä taikavoimallaan. Molemmissa paikoissa olet tuntematon muille ja New York vie mukanaan omaan rytmiinsä. Onhan sielläkin Central Park, jossa voi vain rauhoittua tai kuntoilla. Jos nyt kysyttäisiin, mihin muutat, olisi vastaus New York. Ylläksellä olisin vastannut, että Lappi.

Ylläksellä oli mielettömät määrät lunta, upeat latuverkostot. Ja aika hienot säätkin. Rinteisiin kun ei enää uskalla, niin päivät menivät hiihtoa opetellen. Vaikka olen hyvässä kunnossa, löysin taas asioita, joita on kohennettava. Tasapainon harjoittelu on unohtunut. Se on kuitenkin taito, jota pystyy harjoittelemalla kehittämään. Tätä kirjoittaessa on toukokuu puolessa välissä ja talvi ei edelleenkään anna keväälle lupaa. Tasapainottelevat, kuten tein itse suksilla. Kun kesä voittaa, se tulee heittäen yläfemman ja kiljaisten, että saan vastoinkäymisistä voimaa.

(Tekstissä otteita Elastisen kappaleesta Eteen ja ylös)


FI1705645434


Kirjoittanut: Rauno

Vapaa-aika

Rauno

Sanovat minua Raneksi ja Rauksi. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen 53-vuotias mies ja tänä vuonna tulee 20-vuotta MS-diagnoosista. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla. Haluan, että blogi on mielipiteitteni koti, oman itseni ilmaisupaikka. Osoitteesta http://www.venditor.fi löytyy myös oma blogialustani. Kirjoitan elämästäni rehellisesti. Vaikka MS-tauti tuo paljon haasteita, silti peruspiirteitä minussa on hauskuus ja leikkisyys. Tuon pitkään sairastaneena miehenä esiin asioita, jotka voivat toisille olla arkoja, toivoen, että saan annettua ajatuksillani uskoa ja apua. MS-tauti on kohdellut minua lempeästi ja harva edes tietää, että mitään sairastan. Ongelmia on ollut paljonkin ja MS-tauti on mukana jokapäiväisessä elämässäni. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja tämän tulette kanssani huomaamaan. Sanovat, että eläkeläisen elämä on kiireistä ja niin se on. Teen eläkkeen lisäksi töitä. Olen yrittäjä, olen monissa luottamustoimissa ja harrastan paljon. MS-taudilla maustettuna saan näistä aiheista varsin monipuolisen keitoksen luettavaksenne. Toivottavasti viihdytte seurassani.

Katso kaikki artikkelit Rauno