Raunon blogi

Olen tutuille, turunmiehille ja ystäville Rane tai Rau. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen yli 50-vuotias mies Jyväskylästä ja asun kivassa asunnossa lähellä keskustaa rakkaan avopuolisoni kanssa.

Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla ja kirjoitan elämästäni Leijonaksi nimeämäni kumppanin, MS-taudin kanssa. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja sitä pilkahtelee teksteissäni. Asioihin voisi suhtautua negatiivisesti ja myös kirjoittaa siten. Yritän synkkinä ja pimeinä marraskuun iltoinakin löytää jotain positiivista ja hauskaa sanottavaa. 20-vuotta MS-taudin kanssa on pitkä aika. Yritän tuoda mukaan myös kokemusperäistä tietoa.

MS-tauti on kohdellut minua aika lempeästi. Haasteita silti riittää ja tuon itsestäni esille asioita, jotka ovat aiheina arkoja ja vaatii rohkeutta paljastaa itsestään niin paljon. Olen blogin kautta kertonut ystävilleni, vaikkapa työkavereille ja asiakkailleni enemmän sairaudestani, kuin olisin koskaan muuten kertonut. Puhumattakaan siitä, että olisin heille kertonut mitään sairastavani.

Sanovat, että eläkeläisen elämä on kiireistä ja niin se on. Teen eläkkeen lisäksi töitä, olen monissa luottamustoimissa ja harrastan paljon. MS-taudilla maustettuna saan näistä aiheista varsin monipuolisen keitoksen luettavaksenne. Toivottavasti viihdytte seurassani.

 

 

 

Blogipostaukset on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.