Husband

2011 tammikuussa oli sinkkuviikonloppu ja lapset olivat isällään. Päätin ystäväni kanssa lähteä paikalliseen laulamaan karaokea. Mä olin sinkku ja en etsinytkään mitään, vaan ajattelin vain lähteä viettämään kivaa iltaa.

Koska pidimme MS-ystäväni kanssa itseämme sinkkuäitien romukopassa "saa ottaa" -kyltin alla, olimme kikatellen suunnitelleet perustavamme vanhapiikakommuunin kun lapset olisivat omillaan, niin en ikinä ajatellutkaan tapaavani  ketään. 

Kun pääsimme paikalle, ystäväni sanoi, että hae tuota komeaa punertavahiuksista miestä tanssimaan. Mies oli yksin liikenteessä, joten hain häntä tanssimaan. 

Koska hän puhui aksentilla suomea, niin arvasin hänen olevan kotoisin  jostain muualta, mutta yllätyin tosin, kun hän sanoi: “Olen englantilainen ja olen nähnyt sinut kirkossa!” Hämmennyksen jälkeen jatkoimme tanssimista ja juttelua sekä vaihdoimme puhelinnumerot ja tapasimmekin pian ensi kohtaamisen jälkeen. 

Yritin toki häätää häntä heti alkuun luotani, kertomalla “karmaisevan ja järkyttävän” tosiasian, että olen eläkkeellä oleva yksinhuoltaja, joka sairastaa MS-tautia. Mutta hänpä kohautti olkapäitään ja sanoi, että mitä sitten. Hän on ulkomaalainen kielivammainen yksinhuoltajaisä, joten so what. 

Nopeasti tiesimme, että olemme löytäneet toisistamme sen oikean. Menimme puolen vuoden jälkeen kihloihin, Piccadilly Circuksen portailla Lontoossa ja naimisiin siitä puolen vuoden päästä ja en ole katunut asiaa hetkeäkään. Hän puhuu minulle englantia ja mä vastaan suomeksi, joten se on molemmille winwin-tilanne, koska molemmat oppii toisen äidinkieltä. Ystäväni, josta kerroin alussa, tapasi kanadalaisen miehen ja hän asuu nyt Kanadassa ja on onnellisesti naimisissa. Joten se siitä romukopassa olemisesta. 

Silti en kiellä, että MS-tautia sairastavan puolisona oleminen olisi helppoa ja yksinkertaista.  Sairastavan puoliso jääkin usein ilman kaipaamaansa tukea, joten Neuroliitto järjesti viime vuonna verkkoluennon aiheesta. Kirjoitin muistiinpanoja kynä sauhuten ja kirjoitin esimerkiksi näin: 

  • Se vahvistuu, mihin keskittyy, joten tehkää yhdessä mukavia asioita.

  • Ryhdy aktiivisesti lisäämään onnellisuutta.

  • Arvosta, hoida ja rakasta itseäsi. Arvosta ja anna hyväksyntää puolisollesi.

  • Tarkkaile toisen toiminnan sijaan omaa toimintaasi. Voit itse valita kuinka puhut tai toimit.

  • Puhu niin, että toinen haluaa kuulla. Kuuntele niin, että toinen haluaa puhua.

  • Puhumalla ja kuuntelemalla tiedämme enemmän ja luulemme vähemmän.

  • Parisuhdetta ei voi laittaa hyllylle odottamaan. 

Hyviä neuvoja ja sai mut ainakin itse pohtimaan omaa käyttäytymistä. Mä yritän elää parhaani mukaan niin, että MS olisi sivuosassa ja rakkaus ja onnellisuus pääosassa. Ajattelen, että en ole sairas, vaan mulla on sairaus. Vaikka kuinka olisi sairaus, niin elämää voi silti katsoa silmiin ja etsiä tapaa olla onnellinen. Jos onnellisuuden tai rakkauden löytää niin siitä pitää pitää huoli, koska se on kaiken perusta.  #oletsenarvoinen 

Lähde: https://neuroliitto.fi/tieto-tuki/neuvonta/tietoiskut/

FI1808875251

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Anne

Sinä+

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne