Itkemisen vaikeus

Lapseni sanoi minulle yhtenä päivänä, ettei ole nähnyt koskaan minun itkevän. Puhuimme tunteista ja niiden osoittamisesta. Mitä mikäkin tunne tarkoittaa ja kuinka sen voisi ilmaista. Toteamus oli itselleni karu herätys. Ymmärsin, että opetan toiselle tunteiden kohtaamista, mutta itse en sitä oikein hallitse etenkään surun kohdalla. Haastavassa työssä olen ajan saatossa oppinut itsehillintää, missään tilanteessa en menetä hermojani ja pokerinaama pysyy vaikka mitä tapahtuisi. Olen hillitty ja hallittu, osaan käytöstavat kuin oppikirjasta. Kummallinen ajatus kaiken hallinnan tarpeesta on seurannut teini-iästä lähtien. Nyt aikuisena ymmärrän sen johtuvan MS-tautiin sairastumisesta juuri henkisen kasvun keskellä nuoruudessa. Mieleni on selkeästi luonut järjestelmän, jossa kehoni kontrolloinnin sijasta pystynkin hallitsemaan ajatuksiani ja reaktioitani.

Olen kohdannut elämässäni monta musertavaa surua, joko liittyen läheisiin tai omaan terveyteeni. Viimeisin uutinen sai aikaan myös uuden tunteen, kuolemanpelon. Mitä isompia tuskia kohtaan, sitä nopeammin päätän siirtää ne taka-alalle ja mennä vielä lujempaa eteenpäin. Eräs ystäväni on psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka kanssa keskustelen usein tästä minun hieman kyseenalaisesta selviytymiskeinostani työntää ongelmat syrjään ja olla käsittelemättä niitä. Siitä on tullut meille mustan huumorin aihe. Tunteiden siirtäminen taka-alalle ei ole kenellekään suositeltava toimintatapa, mutta en ole muutakaan keksinyt. En edes ymmärrä, mitä asioiden käsitteleminen mahtaa tarkoittaa. Olen nimittäin tilanteessa, jossa en enää edes uskalla itkeä. Pelkään, ettei se lopu, jos sen aloitan. On liikaa tosi pelottavia asioita liittyen esimerkiksi terveyteen, joille en voi tehdä mitään. Tämä on ratkaisukeskeiselle luonteelleni hyvin ikävää.

Moni sanoo itkemisen auttavan purkamaan pahaa oloa, mutta henkilökohtaisesti pelkään vain sen tuovan esiin ne kaikki asiat, joita ei voi kukaan korjata. Minä käsittelen ne tekemällä ja puuhaamalla kaikenlaista. Tätä voisi joku kutsua myös pakoiluksi. Kuitenkaan en näe vaihtoehtona alkaa velloa haasteissani niin syvälle, etten olisi enää henkisesti toimintakykyinen. Ja jos joskus itken, teen sen yksin, jotta saan kerättyä itseni kokoon sen jälkeen.

Lapseni kysymys sai minut tajuamaan, etten voi näinkään jatkaa, sillä en voi opettaa toiselle omalla käytökselläni vain äärimmäistä reippauden esittämistä. Haluan sen sijaan antaa esimerkin tunteiden tuntemisesta ja niiden yli pääsystä. Tästä tuleekin siis elämäni suurin harjoitus, miten itkeä ja surra niin, että siitä pääsee eteenpäin. Lähelläni on ihania ihmisiä, jotka haluavat minua tukea, joten ongelma on vain omassa mielessäni. Olen aina ajatellut, että aivoni ovat vahvat, hyvässä ja pahassa. Pystyn selviämään ajatusteni avulla monesta, mutta myös näköjään rakentamaan sinne kaikenlaisia muureja ja jopa ei-toivottuja toimintatapoja.

Minun tulee nyt vain alkaa aktiivisesti kehittää itkemisen ja suremisen kykyä, siinä missä muitakin taitoja. Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa ja hänen vuokseen pystyn muuttumaan vaikka miten.

Luen usein iltasaduksi Kirsi Kunnasta. Tätä satua lukiessani selitin sylissäni olevalle pienelle ihmiselle, kuinka tämä tarina osittain kuvaa myös minua.

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

- Kirsi Kunnas -

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella

FI1908722858


Kirjoittanut: Pauliinan blogi

Sinä+

Pauliina

Minun elämässäni keskeisiä asioita ovat perhe ja liikunta. Sote-ala on tullut tutuksi yli 10 vuoden esimies-ja asiantuntijatehtävissä ja tällä hetkellä yritän parhaani mukaan eri keinoin kehittää MS- ja Harnes-ihmisten hoitoketjuja ja parempaa arkea. MS on ollut itselläni mukana menossa yli 20 vuotta ja sen kanssa opetellaan elämää edelleen.