Jee pissatulehdus!

Lauantaipäivänä sain nyt itseeni puhtia kirjoittaa teille rakkaat seuraajat. Kerron vain yhdestä syyskuun päivästäni neurologini luona.

Kun vuosikontrolli läheni, aloin työstää listaa paperille, mistä puhun ja mitä kyselen. Kuuman kesän ja jo oikeastaan kevään aikana, olin huomannut vasemman jalkani heikkenevän. Kävely tuntui haastavammalta, piti huilia ja pysähdellä. Nilkka laahasi ja läpsyi eikä noussut kuten oikea.

Kauniit vaatteet, föönatut hiukset, hivenen meikkiä ja iloinen ilme kasvoilla marssin lääkärin luokse. Tuttu ja turvallinen, minua jo 17 vuotta hoitanut pelastukseni. En voinut juksata oirekuvaani. Hän näki kävelyssäni heti hankaluuden.

Ennen pritsille tutkimusasentoon menoa, hän kysyi selän tilanteestani. Yhä kipeä ja jäykkä. No tutkitaan ensin. Kaikki neurologiset temput, koputukset, nostot, värinät ja tuntojutut. Tunsin jo siinä itse puolieron. Noustessani ylös näin jo lääkärin ilmeestä, että oirekuvat johtuvat nyt MS- taudistani. Kuumat kyyneleet alkoivat valua ja sanoin VOI EI 😥. Lähete Jorvin poliklinikalle pään magneettikuvaukseen ja sinne neurologille. En kestänyt ajatusta toisen lääkärin luo menosta. Kauhukuva magneetista, jospa löydös olisi tyrmäävä. Pelko iski vasten kasvoja. Olin surullinen. Vakava lääkäri sanoi ja rauhoitti; tilanne ei ole nyt niin paha eikä vaatinut päivystykseen menoa välittömästi. Onneksi. 

Lähtiessäni kysyi, onko sinulla mitään tulehduksia tai oireita? Ei, ei ole, vastasin. Vain pissa karkaa ja olin menossa Botox-hoitoon seuraavalla viikolla. Lähetteet laboratorioon. Lähdin suoraa metrolla veri- ja virtsakokeisiin.

Olin nälkäinen ja iski pizzahimo.

Mieli oli rauhoittunut ja kun sain 2 palaa ruokaa suuhuni... alkoi suoli huutaa vessaa. Apua!! KIIRE, missä ostoskeskuksessa on vessa ja nopeasti. Ehdin ja sitten takaisin pizzan kimppuun.
Matka kotiin jatkui. Rautatieasemalla tuska nousi jälleen. Vessa! Apua! Missä? Ensimmäinen ravintola oli onneksi kulmalla. Matka jatkui. 

Kahvimukini kanssa olin kävelemässä bussille. Tuskan hiki ja kova kouraisu. Juoksin invavessaan ja se kaikki, mitä siellä yksin jouduin kokemaan, oli itkemisen paikka. Suoli oli ollut viikon ummessa ja nyt tapahtui totaali tyhjennys. Pääsin kotiin ja valvoin seuraavan yön kokemukseni kanssa.

Ihmettelettekö jo mun blogini otsikkoa? Tarinan loppuhuipennus tulossa! Seuraavana päivänä soitti hoitaja ja käski varata ajan lääkäriin. Miksi, mitä nyt, ajattelin? Lääkäri oli nuori nainen. Kysyi, miten voin? Kerroin, että mielestäni ok. Sanoi, että minulla raju pissatulehdus. Tulehdusarvot 300. Siinä istuin ja ihmettelimme minun normaalia vointiani. Lausahdin iloisesti; jee ihanaa pissatulehdus!! Lääkkeet mukaan ja kotiin juomaan pahaa karpalomehua 😬

Neurologi soitti ja kerroin mikä oli. Hetki hiljaista ja lause; ei tarvita lähetettä sairaalaan. Ei tarvitse mennä. Pissatulehdus aiheutti pahenemisen. Olin niin niin iloinen ja onnellinen pissatulehduksesta. 

Eli opetus ja muistutus kaikille. Tulehdukset hoitoon!

Kattava kertomus, mutta kiitos, jos jaksoitte lukea.

Loppu siis hyvin.

Ps. Sateessakin voi kävellä.

Virpi😋

FI1912780418

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Virpin blogi

Sinä+

Virpi

Olen Virpi, Vipe, sählä, talon suhinalempi. Onhan noita lempinimiä kertynyt elämän varrella. Olen 60-vuotias eronnut sinkku. Minulla on kaksi aikuista tyttöä. Asun Espoossa. Minun selviytymistarinani alkaa vuodesta 2002.