MäSälle kiitos, sain siltä paljon!

Mitä?! Kiitänkö siitä, mitä MS-tauti toi elämään? Noh, en sentään ihan kaikesta, mutta kipujen ja kolotusten vastapainoksi sain myös paljon muuta.

Sain hitaamman tahdin.

Olen oppinut, että kaiken tarpeellisen ja tärkeän ehtii, kun vain varaa riittävästi aikaa. Kiire on omaa syytä. Yksi esimerkki: Herään aamulla tuntia aiemmin. Saan ikioman hetkeni. Ehdin rauhassa laittautua työelämää varten ennen kuin herätän lapset. Aiemmin heräsimme kaikki yhtä aikaa, eikä siitä seurannut kuin sähinää ja kähinää. Kiire ahdisti minua, hermostuin ja tunne tarttui lapsiin. Päivä oli usein pilalla jo ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. 

Sain sanavarastooni sanan ”Ei.”

Se entisen elämän ehkä vaikein sana. Lupasin olla mukana tuolla ja täällä, joskus jopa samaan aikaan. Sitten kärvistelin sen totuuden kanssa, etten pysty yhtälöön. Se oli ahdistava tunne. Miten autuaallista on, kun osaan reilusti sanoa, että ”En tällä kertaa pääse, mutta hauskaa iltaa teille muille!” Elämä jatkuu, vaikken osallistukaan ihan kaikkeen. Uusia tilaisuuksia tulee ja joku toinen kerta olen taas mukana. 

Sain taidon nähdä tärkeimmän.

On pakko keskittyä olennaisimpiin asioihin, kun voimavarat ovat rajalliset. Näen paremmin kaiken pienen ja epämääräisen sälän taakse. Sinne, missä usein se tärkein juttu on. Ja kokonaisuuskin hahmottuu paremmin, kun ei tartu jokaiseen pieneen yksityiskohtaan. 

Sain lempeyttä itseäni kohtaan.

Ennen diagnoosin saamista olin lievästi sanottuna lirissä itseni kanssa. En ymmärtänyt, mistä väsymykseni johtui. Syytin itseäni laiskaksi ja saamattomaksi. Yritin repiä voimia jaksaakseni kaiken sen, minkä ennenkin, koska kyllähän minun ikäiseni täytyy jaksaa! En voi olla kehäraakki vielä nelikymppisenä. Lenkille! Pyykille! Siivoamaan! Leikkipuistoon! Kauppaan! Ruuan laittoon! Jaksaa, jaksaa! Miten ihanaa on tuon itsensä piiskaamisen sijaan todeta: ”Päivi, mitään muuta ei tarvi tehdä, kuin sen minkä just nyt jaksat.” Jos tänään en pysty johonkin, huomenna voi olla parempi päivä. Jos tänä vuonna en jaksa, ehkä ensi vuonna? Ei sen niin väliä. Aikaa on loputtomiin. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti. 

Sain unelmia.

Oli aikoja, jolloin uupumus ja kivut veivät kaiken kauniin ajattelemisen taidon. Elämä tuntui mustalta ja harmaalta, likaiselta ja tahmaiselta. Elämän rauhoittumisen myötä tulevaisuudessa on alkanut taas näkyä valoa ja värejä pelkän pimeän ja synkkien varjojen sijaan. Ajatus voi kiitää kohti unelmia. Täyttyvätpä ne sitten tai eivät, sillä ei ole niin suurta merkitystä koska unelmoiminen on jo itsessään aivan ihanaa! 

Sain sitkun tilalle nytkun.

Ennen ajattelin usein, että sitten, kun… Olen opetellut ajattelemaan niin päin, että nyt, kun olen näinkin terve, teen kaikkea, mikä on mahdollista. Esimerkki: Olen lapsesta saakka soittanut selloa, mutta lasten synnyttyä harrastus on jäänyt. Ajattelin pitkään, että sitten kun pojat ovat kasvaneet isommiksi, opettelen soittamisen taidon uudelleen. Viime kesänä minua pyydettiin keikalle läheiseni häihin. Otin seinällä roikkuvan sellon syliini, pyyhin ja puhaltelin siitä vuosien pölyt pois, viritin löysiksi päässeet kielet paikoilleen ja siitä se lähti. Kesällä kädet eivät paljon jaksaneet. Mutta voimat ovat nyt paremmat. Marraskuussa on ”Musiikkia illan hämärtyessä” –tapahtuma, jonka toteutan kanttorikaverini kanssa. Olen kerännyt vanhoista kappaleistani setin, jota harjoittelen. Nyt! Ei vasta sitku… 

Sain oman elämän.

Joskus tunsin olevani kuin ajopuu virran vietävänä. Nyt tässä kaikessa on enemmän tolkkua. Sairastumisen myötä ollut pakko etsiä ja pystyttää omia rajoja. Hei, mähän elän vihdoin mun omaa elämää! 

Elämälle kiitos, sain siltä paljon!

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella. 

FI1809893518


Kirjoittanut: Päivi

Sinä+

Päivi

Olen Päivi, nelikymppinen vaasalaisnainen. Perheeni koostuu kahdesta tammikuussa 2008 ja 2016 syntyneestä pojanviikarista ja heidän isästään. Olen aina ollut luonteeltani reipas ja toimeen tarttuva. Olen unelmoinut ja suunnitellut uutta samalla, kun olen elänyt arkea ja tehnyt työtä. Kunnes... alkoi epämääräinen sairastelu, joka tammikuussa 2018 diagnosoitiin MS-taudiksi. Sen jälkeen mikään ei ole tuntunut olevan kuin ennen. Unelmat ja koko elämä kelluvat epävarmuuden päällä. On opeteltava keskittymään tähän hetkeen ja tähän päivään, siihen mihin voimavarat riittävät juuri nyt. Kirjoitan tästä uunituoreesta elämästäni sen kaikkine eri vivahteineen. Kirjoitan ajatuksistani, tunteistani ja kokemuksistani avoimesti ja rehellisesti. Elämä kantaa - epävarmuuden keskelläkin!

Katso kaikki artikkelit Päivi