Minä selviän ❤

Mun ystävä kertoi, että he piirtävät lapsensa kanssa punaisella tussilla ranteeseen sydämet ennen hoitopäiviä. Kun hoitopäivänä tulee ikävä, niin pitää painaa turvasydäntä ja ikävä helpottaa.

Nyt kun Korona-pandemia jyllää maailmassa, olen miettinyt, että mä piirrän myös mun lohduksi turvasydämen. Kaikki uutiset on täynnä Koronaa. Kuinka paljon on sairastunut ja kuinka paljon on kuollut siihen. Melkein koko maailma kärsii samasta kiinalaisesta näkymättömästä vitsauksesta ja lähes koko maailma on laitettu kiinni. Ajattelen myös, että äiti luonto näyttää voimansa kukkoilevalle ja ylimieliselle ihmiselle, joka kuvittelee olevansa maailman napa ja kaiken yläpuolella.

Synkeimpinä hetkinä mietin, että entä jos mun keuhkot kuristuu ja joudun koronan takia sairaalaan ja en selviääkään siitä? Entä jos sama käy mun läheisille?

Onneksi lehdistö ja uutishuoneet ovat myös alkaneet kertoa Koronasta selvinneiden tarinoita Koronan marinoimille lukijoilleen sekä katsojilleen. Ne tuovat toivoa ja lohtua pelkoon läheisten ja itsen sairastumista kohtaan. Välillä tämä silti tuntuu lamaannuttavalta pahalta painajaisunelta, joka ei vaan pääty.

Koska kuulun riskiryhmään, niin olen pääsääntöisesti pysytellyt kotona. Fysioterapia ja palaverit hoituvat etänä. Pienen koiralenkin teen joka päivä, husband hoitaa kaksi muuta päivittäistä koiralenkkiä. Avustajat ovat edelleen suojattuna töissä, joten se tuo vaihtelua arkeen. Olen myös ollut töissä, koska siellä ei ole kuin yksi työntekijä. Me molemmat ollaan eri huoneissa, joten tartuntariski on tosi pieni.

En ole nähnyt mun perhettä ja ystäviä muuta kuin livekameran välityksellä. Huomaan kaipaavani ennen niin arkipäiväisiä asioita, kuten halausta, kaupassa käyntiä tai aamukahvia työkavereiden kanssa. Yhdistysväkeä ikävöin myös, koska yhdistystoiminta on tottakai myös tauolla, koska sen jäsenet kuuluu riskiryhmään.

Ilman koronaakin elämä on tämän sairauden kanssa jokapäiväistä selviämistä. Yläkaapista pitäisi saada yksi tavara, mutta en uskalla kiivetä porrasjakkaralle huonon tasapainoni takia. Kaupasta pitäisi hakea spagettia, mutta ne on kaupassa ylähyllyllä, ja kädet ei nouse. Tosi kiva olisi lähteä uimahalliin, mutta mitä jos uuvun ja en selviä kotiin. Kavereiden kanssa olisi kiva lähteä baariin, mutta kun sinne on portaat.

Moni noista esimerkkiasioista on mörköjä, joista selviää, kun vaan pyytää apua tai tekee asiat puolison tai avustajan kanssa. Nyt tietty koronan takia ei voi tehdä juuri mitään. Ja mä en haluakkaan tehdä, koska haluan noudattaa viranomaisten ohjeita, jotta tämä pandemia joskus edes loppuisi.

ONNEKSI meillä on lääkäreitä ja hoitajia sekä siivoojia, jotka tekevät lujasti töitä, että tämä pirulainen saadaan nujerrettua. Kiitos myös tutkijoille, jotka kiivasti kehittävät rokotetta Covid-19 vastaan. Kiitos myös apteekkityöntekijöille, opettajille, kassoille, bussi- ja taksikuskeille. Kiitos myös ruokaläheteille ja vapaaehtoisille sekä järjestöille ja niille, ketä en älynnyt kiittää. Suurkiitos heille kaikille. ❤

Mä kirjoitan ja vakuutan itseäni, että Kyllä Me Selvitään. Siitä ajatus, että mun "turvasydän" voisi olla kirjaimet MS ❤

Se tarkoittaa: Minä Selviän ❤
Voimia sinulle ❣

 

FI2005053145
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Annen blogi

Sinä+

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.