Muistin mustat aukot

30 vuotta MS-tauti on pitänyt pyytämättä bileitä mun päässä. Sen takia mun muisti on täynnä mustia aukkoja, joihin hukkuu mm. tunnuslukuja, salasanoja ja sanoja. Sinne hukkuu myös asioita, jos joudun tekemään töitä uupuneena tai työpiste on hälyssä. (Muuten, ennakoiva tekstinsyöttö vaihtoi hälyssä-sanan tilalle ”häkissä”! )

Niitä mustia aukkoja varten mun on täytynyt luoda oma Annen muistijärjestelmä. Sen keinoja ovat:

  • Työaamuisin laitan työpaikan avaimen jääkaappiin, jotta muistan ottaa eväät.
  • Rahapussi ja avain on laitettu avain ketjulla kassiin kiinni, jotta löydän ne nopeasti ja ne eivät huku.
  • Salasanoissa käytän yhtä runkosarjaa, jonka muistan ja väliin laitan aina paikan, mihin yritän kirjautua. Esim. ÄitiELISA12rakas, ÄitiGMAIL12rakas.(Hakkereille tiedoksi, että tuo ei tietenkään ole mun oma runkosana!)
  • Tunnuslukuja ja käyttäjätunnuksia piilottelen puhelinnumeroihin, säännöllä, jonka vain mä tiedän.
  • Käytän puhelimen kalenterin hälytystä lähes kaikissa muistettavissa asioissa. Mun kotiavustajan kanssa meillä on jaettava Google henkkari-kalenteri, niin merkinnät ovat yhteneväisiä.
  • Meillä on kotona paperinen perhekalenteri eteisessä, johon merkitsen fysioterapiat, avustajan tunnit, lääkärit ja muut menot. Husband tekee siihen myös omat merkintänsä.
  • Mulla on asennettuna etsi puhelin sovellus, jonka avulla löydän puhelimen. Siksi mulla on aina sijainti puhelimessa päällä.
  • Asensin Google Keep -ohjelman, johon voin kirjoittaa muistiinpanoja ja tehtävälistoja. Husbandin kanssa meillä on jaettu muista ostaa -lista.
  • Työvaatteet alusvaatteita myöten mä laitan valmiiksi jo edellisenä iltana.
  • Joulupukki toi mulle älykellon, johon on synkronoitu mun kalenterin tapahtumat ja se muistuttaa värinällä, vaikka puhelin olisikin kassissa. Se muistuttaa värinällä myös jos olen liian passiivinen, koska se on aktiivikello.
  • Lääkkeenottoajat kalenteri hälyttää ja lääkkeet mulla on dosetissa, koska muuten en muistaisi, olenko jo ottanut lääkkeet.

Ihan 10 000 askeleeseen en pääse hitaalla taaperrus/lyllerryskävelyllä, mutta mulle 2500 askelta on hyvä ja 3000 askelta huippu.

Olkapäällä istuva jättikokoinen karvainen "apina" on monesti sanonut, että lopeta nyt vammainen eläkkeen lisäksi tapahtuva työnteko. Et muista, teet välillä tyhmiä virheitä ja ajatus tahmaantuu liian usein, apina ilkkuu.

Sen apinan saan hiljaiseksi keskittymällä vain yhteen asiaan, laittamalla vastamelukuulokkeet päähän ja käyttämällä yllä olevia muistin apukeinoja.

Työ ja työkaverit tuovat kuitenkin vielä niin paljon laatua ja sisältöä elämääni, että teen parhaani, että jaksan. Lähes gluteeniton ja vähähiilarinen ruokavalio on tuonut enemmän virtaa tekemiseen. Myös se, että muistan pitaä kalenterimerkittömiä zombie-päiviä, on erittäin tärkeää jaksamiseni kannalta. Niin ja se, että mietin tulevaisuuden Annea. Mitä hän ajattelee, jos jätän tuon tekemättä?

Henkilökohtaisesta avustajasta olen saanut paljon ylimääräistä virtaa elämääni. "Henkkarin" kanssa mä teen asioita, mitä en yksin jaksaisi tai jättäisin fatiikin pelossa tekemättä. Hänen kanssa käyn elokuvissa, kaupassa ja yhdessä me tehdään ruokaa moneksi päiväksi, jotta mulla olisi helpompaa.
Hänen avullaan tunnen itseni tasavertaiseksi ja itsenäiseksi perheenjäseneksi. Ilman työhenkkaria olisin lopettanut työnteon jo aikaa sitten. Ja olen onnekseni löytänyt upeita helmityyppejä omiksi avustajikseni.❤

Se on myös tärkeää, että huolehdin omasta yksityisyydestäni ja me-timesta. Mun puhelin menee kuudelta harmaaksi ja älä häiritse -tilaan. Vaihdoin juuri myös salaista puhelinnumeroa, koska olin epähuomiossa antanut privanumeron työtuttaville työnumeron sijaan. Tiedän, että voisin estää numerot, mutta toimin nyt näin. Ihan oman jaksamiseni takia. Mä en halua, että työasiat tulee värittämään mun vapaa-aikaa. Mä olen sen arvoinen. ❤


FI2002141009

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Annen blogi

Sinä+

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.