Palanen minua
Kun sairastuin 16-vuotiaana vuonna 1990 niin menin kirjastoon ja löysin vanhan opuksen, joka kertoi, että MS-tauti vie pyörätuoliin viidessä vuodessa ja kuolemaan kymmenessä. Muistan vielä, kun kirja putosi maahan ja seisoin lamaantuneena miettien, että tässäkö se elämä nyt oli...
Onneksi elämä jatkui ja luin tuoreempia uutisia ja tutkimuksia MS-taudista ja pelko hälveni hiukan. Silti mietin, miten elämä jatkuu ja voinko saavuttaa niitä asioita mistä unelmoin. Eniten pelkäsin, että menetän toimintakyvyn liikkua ja "joudun" pyörätuoliin. Joka kerta, kun olen menettänyt toimintakykyäni, kuten alkanut katetroida, olen ottanut jonkin apuvälineen tai palvelun käyttöön, olen ajatellut kierosti, että samalla menetän palan minua ja palan omaa itsenäisyyttä.
Nyt kun sairastamisvuosia on jo lähes 30 (ja en ole kuollut) niin olen ymmärtänyt, että tukikeinot ja apuvälineet ovat keinoja, että selviän. Ne eivät estä minua jatkamasta elämääni eivätkä tee minusta luuseria tai jotenkin vähempiarvoista.
On vahvuutta tunnustaa, että tarvitsee apua, eikä jääräpäisesti puskea kiven läpi omaa ja myös läheistensä voimia kuluttaen. Ja minä olen edelleen minä. Eikä minuudesta ole lähtenyt yhtään palaa vaan se on vahvistunut ja se saa minut luottamaan huomiseen sekä elämään elämääni täydesti matkasta nauttien mun apuvälineiden ja tukikeinojen avulla.
FI1803802680