Retki Pöytyälle ja vähän ajatuksia😘

Illat alkavat hämärtyä jo klo 21. Huomasin sen, kun lähdin vielä pienelle happihyppelylle kävelysauvojen kanssa. Pysähtelin aina pienen matkan käveltyäni ja venyttelin, jumppasin fysioterapian antamien ohjeiden mukaan. Treeniä, voimaa ja vahvistusta jalkoihin sekä selkään. Pienikin liike on parempi kuin ei mitään. Kuminauhajumppa TVn ääressä on myös tehokasta, kun tekee sen oikein ja parhaiten se sujuu peilin edessä. Korona tai mikä lie, on tuonut muutamia kiloja ja kummasti kaikki vyötärölle. Vai olisiko sittenkin päiväkahvipullat. En ota ollenkaan stressiä asiasta, mutta ärsyttää.

Alkukesän vietin kotosalla eikä menoja ollut paljoa. Toki ystäviä ja tyttäriäni tapasin. Unohtamatta mainita suloista lapsenlastani. Hänen kehitystään on ihana seurata.

Lähdimmekin Pöytyälle ex-mieheni mökille yhdeksi yöksi. Siis minä, tyttöni ja pieni lapsenlapseni, 8 kk. Matkahan ei ole pitkä ja lapsenlapseni nukkui koko ajan. Perille päästyämme teimme leirin pihalle aurinkoon. Purimme, siis tyttäret purkivat, autosta tavarat ja minä otin hoitotäti-roolin. Eli vain lumoutuneena katselin lapsenlastani. Samalla mieleeni tulvahtivat muistot. Kaikki yli 20 v aikana olleet kesät, joulut, juhannukset…, joita vietimme perheenä mökillä, kun tytöt olivat pieniä. Haikea olotila. Paikka, tavarat jne samoja, mutta tilanne, hetki, koko elämä, asiat, sairauteni muuttaneet elämääni. Kuitenkaan en ollut tyytymätön vaan onnellinen, iloinen, että asiat ympärilläni ovat nyt hyvin, erittäin hyvin. Kaksi upeaa tytärtäni tekivät ruuan, lämmittivät saunan, tiskasivat, keittivät päiväkaffit ulos tarjoiltuna. Luksusta. Sain saunottaa, pidellä lapsenlastani puusaunassa. Kuin 30 v sitten omieni kanssa. Monesta asiasta sinä viikonloppuna tulvahti mieleen mennyt aika. Seuraavana päivänä söimme grilliruokaa ja lähdimme kohti Espoota. Mökin pihasta lähdettyämme tirautin pienen itkun. Tulenkohan enää koskaan käymään täällä? Toivoisin, että joskus. Nyt väliä oli 10 v. Reissu oli, sanoisin mukava, mieleenpainuva, erilainen, mutta myös haikeutta ja tunteita herättävä. Mutta onko se pahaksi? Minusta ei. Olen tunteella elävä ihminen. Näytän ilon ja surun tunteet. Toiset elävät ns. järjellä, minä en. Ehkäpä minulle ei ole suotu sitä tarpeeksi, järkeä meinaan😄. 

 

 

 17.8.2002 sain siis MS-diagnoosin. Tulee kohta 18-v juhlat. Sehän olisi kakkukaffien paikka, kemut, että selvinnyt tähän asti tässä kunnossa. Olenkin siitä iloinen. Selän tilanne kuuman kesän jälkeen on nyt vetreämpi. Olen lisännyt säännöllistä liikuntaa. 2 kertaa käynyt vesijuoksussa, mutta olin liian pitkään. Jalka oli täysin voimaton ja selkä myös. Mieto sauna ja huiliminen palauttivat olotilan. Hupsista, käynnin jälkeen muistin koronankin olemassaolon. Ei kai ollut fiksua mennä, mutta tehty mikä tehty. Koronaa ei kellään tutuillani onneksi ole. Terveenä olen itsekin ollut.

Ensi kuussa on fysioterapia, hammaslääkäri, selän röntgenkuvaus ja leikkaavan kirurgini vastaanotto ja sitten vuositarkistus omalla neurologillani yksityisesti. Onnekseni en nyt joudu sairaalan poliklinikalle. Siitä vuodenvaihteen ravaamisesta ja pompottelusta on ikävät muistot.

Siis onpa hauskaa syysohjelmaa tulossa😇🤣. Eiköhän päiviin hauskempaakin menoa ja meininkiä mahdu ja tule. Olen kyllä hyvä järjestämään. Usein käy, ettei aamulla ole mitään, mutta johan löydän itseni jostain iltapäivällä. On paljon kiinni luonteistamme ja suhtautumisista asioihin. Olen ex tempore, äkkilähtijä, Hulda huoleton, taloyhtiömme suhina, jne. ”Aina valmis” partiolainen. Tällainen elämänmalli, itsenäisyys ja oma tila sopii nyt minulle. Muuta en kaipaa. Niin moni kysyy, eikö sinulla ole poikaystävää?? Ei – eikä mieskaveria. Jos tulee kadulla vastaan varteenotettava, taidan kysäistä ensiksi, että onhan sinulla joku sairaus? Ehkä ihan täysin terve kumppani ei ymmärrä kaikkia juttuja esim. pistokset, katetrit. Rima uuteen suhteeseen on korkealla.

Koskaan ei voi sanoa EI KOSKAAN.

Näillä syvemmillä mietteillä toivon Teille jokaiselle elokuun iltoihin iloa ja rakkautta.

Virpi💌

 

FI2008144312
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Virpin blogi

Sinä+

Virpi

Olen Virpi, Vipe, sählä, talon suhinalempi. Onhan noita lempinimiä kertynyt elämän varrella. Olen 60-vuotias eronnut sinkku. Minulla on kaksi aikuista tyttöä. Asun Espoossa. Minun selviytymistarinani alkaa vuodesta 2002.