Rohkeus ja sisukkuus - tahdonvoima ja pelkojen kohtaaminen

Multa kysytään usein mistä mun rohkeus ja sisukkuus on peräisin. Kysymys rohkeudesta liittyy pääasiassa siihen, miten handlaan MS-tautia ja olen avoimesti esillä asian kanssa julkisestikin. Kysymys sisukkuudesta taas liittyy usein valitsemaani urheilulajiin thainyrkkeilyyn, joka ei totisesti päästä helpolla edes täysin tervettä ihmistä. 

En missään nimessä väitä, että olisin 24/7 se rohkea ja sisukas tyyppi jollaisena mut voi ehkä päällisin puolin nähdä. Olen joskus epävarma itsestäni ja omista kyvyistäni, myös aika herkkä tyyppi. Joku joskus kuvaili että ”Outi on vahva ja herkkä samaan aikaan”. Se oli aika osuvasti sanottu. Aika normaalia olla joskus vähän epävarma ja uskoisin että ihan tervettäkin varmasti jokaiselle - kunhan se pysyy jossain rajoissa. 

No mistä se rohkeus ja sisukkuus sitten on peräisin? Se ei ole mulle mitenkään sisäsyntyistä, vaan olen joutunut tekemään töitä oman ajatusmaailmani ja minäkuvani kanssa. Olen ollut lapsena aika arka ja urheilussa hyvin varovainen, en todellakaan ollut se rämäpäinen lapsi joka kiipeili puissa tai oli supersosiaalinen. Itsetuntoni on ollut josain vaiheessa melkoisen huono.  

Vastaus on oikeastaan aika yksinkertainen, olen haastanut itseni ja mennyt epämukavuusalueille, koska olen halunnut itsessäni muutosta ja kehitystä. MS diagnoosi oli tässä aika iso vaikuttava tekijä. Että kiitos tästä sinulle, MS! 

Olen tehnyt pitkän matkan siitä tyypistä, joka yritti salailla sairauttaan pelkojensa takia ja koki olevansa aivan nolla liikunallisesti. Pelkäsin ihmisten reaktiota ja suhtautumista sairauden osalta, pelkäsin että häpäisen itseni jos yritän jotain liian haastavaa urheilua. ”Mitä ne ajattelee, miten nen näkee mut jos kuulevat MS-taudista. Jengi varmasti nauraa mulle jos yritän jotain tiettyä lajia, mitä jos satutan itseni? En pärjää kuitenkaan, niin parempi olla kokeilematta ja nolaamatta itseäni”. 

Sitten mä vaan päätin. Päätin tulla kaapista ulos MS-taudin kanssa vallan sosiaalisessa mediassa, päätin aloittaa urheilulajin, joka olisi mahdollisimman epäluonteva ja haastava itselleni. Päätin lakata pelkäämästä. En ole katunut. 

Toisin sanoen, menin pää edellä pelkojani kohti. Ajatus muiden lyömisestä ja potkimisesta ja siitä että joku tekisi mulle samoin oli todella pelottava. Ajatus siitä, että ihmiset muuttavat suhtautumisensa muhun oli todella pelottava.  

Thainyrkkeilyn ja tuon kaapista ulostulon lisäksi: Olen vähän kunniotuksella pelännyt hevosia - kävin ratsastuksen alkeiskurssin. Olen pelännyt pää alaspäin olemista ja korkealla ”hillumista” - kävin ilma-akrobatian alkeiskurssin. Olen pelännyt yleisön edessä puhumista - aloin pitää puheita vastasairastuneiden MS-potilaiden tilaisuuksissa ja MS-hoitohenkilökunnan tilaisuuksissa. Esiinnyin jopa televisiossa puhumassa Ms-taudista. Vieläkin on hommaa edessä, mutta aika hyvillä raiteilla tässä jo ollaan! 

Ainoa pelko jonka tiedän lapsuuden aikana voittaneeni, on koirapelko. Kun voitin lopulta sen, aloin ulkoiluttaa koko naapuruston koiria. No nykyäänhän mulla onkin kaksi valtavaa ja kovaluonteista Amerikanakitaa.  

Jotta ehkä tahdonvoimalla ja omien ajatusten tietoisella työstämisellä on todella suuri merkitys. 

Sisukkuus ja tahdonvoima on välillä koetuksella, kun tulee huonoja kausia ja niitähän tulee. Mutta pääasia on se, ettei anna niiden hiipua kokonaan, koskaan, edes huonoina aikoina. 

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole luoda sellaista kuvaa, että kenenkään pitäisi olla vahva kokoajan, vaan antaa kipinää ja motivaatiota siihen, että itsensä kanssa voi tehdä töitä ja kaivaa itsestään sitä rohkeutta, sisukkuutta ja tahdonvoimaa. Kokeilla kannatta ainakin. Ja muistaa kuitenkin pitää inhimillisyys ja tietynlainen herkkyyskin matkassa.  

Iloa ja voimia kaikille! <3 

 

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella. 

FI1810907390

 


Kirjoittanut: Outi

Sinä+

Outi

Olen 36-vuotias MS-tautia sairastava nainen. Diagnoosin sain vuonna 2011, joten muutamia vuosia yhteistä aikaa on meille jo tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt. Kirjoittelen elämästäni MS-taudin kanssa ja sen ulkopuolella. En anna sairauden määritellä itseäni, sillä olen niin paljon muutakin kuin ”potilas”.

Katso kaikki artikkelit Outi