Sit down -koomikko

Mitä huonompi juttu, sitä enemmän se naurattaa. Jos joku kertoo jonkin älykkään vitsin, niin mun MS-aivosolut muuttuvat kysymysmerkin muotoisiksi ja mietin että missähän kohdassa kuuluu nauraa. Voi olla, että mä tajuan vitsin tuntien tai jopa päivien päästä tai sitten en tajua sitä ollenkaan.

Mun huumori on väritetty mustalla ja joskus mietinkin, että ymmärsiköhän tuo henkilö, että se oli huumoria. No, toisaalta mun ystävienikin huumori on myös mustaa ja loukkaantumisen vaaraa ei ole. Myös mun husbandin kuiva brittihuumori on juuri sitä, mikä mua naurattaa eniten.

Me katsotaan BBC BRITT-kanavaa ja heidän Live at Apollo Stand up -illoissaan on myös vammaisia esiintyjiä. Niin rohkeaa ja huippua, miten he vitsailevat omasta tilanteestaan ja vammaisuudestaan. YouTubesta löytää esim. nimellä Lost voice guy esiintyvän stand up -koomikon. Hän sanoi, että hänestä tuli vammainen, koska hän ei lähettänyt ketjukirjettä eteenpäin. =D Hänen esiintymisensä löydät täältä

Ihan jokaisen pitäisi mun mielestä osata nauraa itselleen. Tai nauraa itselleen muiden kanssa. En tarkoita kiusaamista tai pilkkaamista, vaan huumoria, jossa on sydän mukana.

Osaksi mun mustaa ja itseironista ja ironista huumoria selittää se, että mulla on MS:n aiheuttamaa hermokipua poskessa ja kädessä lähes koko ajan. Lääkkeet lieventävät kipua, enkä uskalla ajatella millaista kipu olisi ilman lääkkeitä.Mä olisin varmasti paljon huonommassa kunnossa, jos olisin valinnut itkemisen ja valittamisen enkä osaisi nauraa itselleni ja tälle taudille. Kun räkätän vedet silmissä pyörätuolissa julkisella paikalla, saan hämmentyneitä katseita. Mitä tuo vammainen tuossa nauraa? Eikö elämän pitäisi olla vain mustan harmaata kurjuutta? No katsoja tuskin nauraa. Varsinkaan itselleen.

Mä valitsin positiivisen energian ja se on mun voima, jolla jaksan.

Lopuksi MS-vitsi: "Mistä tietää, että MS-potilaat on pelaamassa pesäpalloa? No siitä, että kakkospesällä on invaWC!!!"

Ihanaa päivää!

 

Blogi-postaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

FI1908722849


Kirjoittanut: Annen blogi

Sinä+

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.