Story nro 1

Hei,

Olen uusi bloggaaja Virpi, Vipe, sählä, talon suhinalempi. Onhan noita lempinimiä kertynyt elämän varrella. Olen 60-vuotias eronnut sinkku. Minulla on kaksi aikuista tyttöä. Asun Espoossa.

Minun selviytymistarinani alkaa vuodesta 2002. Oireeni alkoivat oikean käden puutumisella. Se oli outo, hansikasmainen. Mietin pitäisikö käydä lääkärillä.

Bloggaaja VirpiTyöskentelin lääkäriaseman vastaanotolla 33 vuotta. Tunsin kaikki lääkärit ja työskentelin heidän kanssa päivittäin. Rohkenin mennä vastaanotolle ja sain lähetteen magneettikuvaan.

16.8.2002 päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Kuvaus kestikin yllättäen 1.5 tuntia. Ihmettelin, oliko jokin sittenkin pahasti pielessä. Ajatukset laukkasivat ja tunsin itseni putkessa yksinäiseksi, pelokkaaksi ja surulliseksi. Seuraavana päivänä tehtiin selkäydinpunktio ja hermoratatutkimus. Huippuneurologin vastaanotolla sain tiedon: sairastan etenevää, parantumatonta, neurologista MS-tautia.

Läheisiltä tuli torjuntaa, sinulla ei voi olla mitään. Sain kuulemma väärän ihmisen magneettikuvat ja toisilta tuli valtava määrä tietoa sairaudesta. En halunnut tietää mitään ja inhosin säälittelyä. Jälkikäteen olen kiitollinen nopeasta, tehokkaasta ja ammattitaitoisesta diagnoosin ja hoidon selvittämisestä.

Pikkuhiljaa aloin itse lueskella ja ottaa selvää mikä on tämä MS-tauti. Seurasi kysymys miksi minä, mikset sinä? Mitä niin pahaa ja väärin olen tehnyt? Viha, pelko, shokki, suru, tyhjyys, torjunta ja arvottomuus äitinä, vaimona ja työntekijänä. Olin ollut aina hyvin työkeskeinen, joustava ja terve. Pidin työstäni ja työtovereistani. Poissaoloja oli minimaalisen vähän.

Saman vuoden lopulla silmästäni meni näkö ja jouduin Meilahteen kortisonitiputukseen. Samana iltana oli Myyrmannin pommitapaus. Muistan siellä maatessani, että ajattelin, minullahan on vain tämä MS. Toiset haavoittuivat ja kuolivat kauppakeskuksessa. Näköni palautui ja painoa alkoi kertymään kilo per kuukausi. Jatkoin töissä oloa enkä halunnut sairaslomaa. Vuoden kuluttua aloin käyttää MS-taudin oireita lievittävää lääkitystä.

Elin pitkään hyvin hektistä ns. shokkivaihetta. Jatkuvaa menoa ja allakan kanssa elämistä. Pelkona, että joudun pyörätuoliin enkä voi enää liikkua. Kotona ei sairaudestani puhuttu mitään. Hektinen elämäni jatkui. Menoa, risteilyjä, matkoja. Työssä, kotona ja taas työssä.

Tarinani tulee jatkumaan, mutta tässä alkustoorini teille seuraajille. Jos tuntuu, että tarinani on alussa raskas se kyllä tulee kevenemään😂

Kevätfiiliksin Vipe!


Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

FI1905681795


Kirjoittanut: Virpi

Sinä+

Virpi

Olen Virpi, Vipe, sählä, talon suhinalempi. Onhan noita lempinimiä kertynyt elämän varrella. Olen 60-vuotias eronnut sinkku. Minulla on kaksi aikuista tyttöä. Asun Espoossa. Minun selviytymistarinani alkaa vuodesta 2002.

Katso kaikki artikkelit Virpi