Elon teitä

Yksi lempirunoistani on Aaro Hellaakosken klassikko: ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki”. Jokainen tulkitsee runoutta omalla tavallaan. Minulle tämä runo merkitsee sitä, että ihminen helposti urautuu omassa arjessaan kulkemaan tiettyjä reittejä, valiten usein helpoimman ja kivuttomimman tavan toimia. Tämä voi johtaa siihen, että eletään ns.laput silmillä kuin ravihevonen, suoritetaan omaa kilparataa, eikä juuri pohdita asioita syvemmin. Elämä voi tarjota mahdollisuuden elää tämänkaltaisessa putkessa, jos ei ilmene häiriötekijöitä, kuten vaikka sairastuminen pitkäaikaissairauteen, joka sotkee suunnitelmat.

Olen itse miettinyt, että jos en olisi sairastunut jo nuorena, minusta olisi helposti voinut kehkeytyä yllämainittu suorittaja. Siinä tapauksessa yksi tärkeimmistä asioista olisi menestyä työssä ja saavuttaa tavoitteet siinä ja näyttää ulospäin aina parhaalta versiolta itsestään. Ei siinä sinänsä mitään vikaa olisi ollut, mutta elämän merkityksen syvempi pohtiminen olisi hukkunut arjen aaltoihin. Huomaan monessa ystävässäni juuri tämän, arki on niin kiireistä, ettei kapasiteettia riitä enää kovin syvälliseen merkitysten mietintään.

Korona-aika tarjosi monelle mahdollisuuden muuttaa tätä. Kun lasten ja aikuisten harrastukset loppuivat kuin seinään, perheille avautui uusi mahdollisuus keskinäiseen vuorovaikutukseen ja yhdessä tekemiseen. Kurjassa ajanjaksossa on ollut siis hyviäkin puolia. Kysymys kuuluukin, miten tätä oivallusta hyödynnetään kun tämä koronauhka joskus väistyy? Jatketaanko jälleen samalle jämähtäneelle tielle vai pystytäänkö poikkeamaan välillä myös siellä umpihangessa kyseenalaistamassa aiempaa elämää. Ehkä jonkun aikasyöpön voisi jatkossa lopettaa kokonaan ja käyttää se yhdessä liikkumiseen luonnossa ja vaikka lautapelien pelaamiseen.

Ihmisen on hyvä pysähtyä aina välillä tarkastamaan oman elämänsä välitavoitteita ja päämäärää, mikä on olennaisinta kenellekin? Itse esimiehenä toimiessani kysyin usein kehityskeskusteluissa työntekijöiltä, että miksi he tekevätkään kyseistä työtä, ja mikä on heidän päätehtävänsä omasta mielestään? Ihan kaikissa työtehtävissä on terveellistä miettiä, mikä on työni tavoite ja syy ylipäänsä toteuttaa tehtävää. Joka ikisellä alalla vastauksen pitäisi aina olla asiakas. Ilman asiakasta ei esimerkiksi lääkäreillä tai hoitajilla olisi ollenkaan syytä tehdä työtään. Tai esimerkiksi hoivakodeissa ei ilman asukkaita kannattaisi hoitajien saapua keskenään työpaikalle olemaan.

Joskus huomasin, että ihmiset hätkähtivät kysymystä, miksi teet tätä työtä?  Ihmiset kun helposti vaan kulkevat sitä viitoitettua tietään, eivätkä välttämättä mieti sen tarkoitusta ja tavoitteita. Ihan sama asia on jokaisella yksilöllä elämässään. On erittäin hyvä välillä pohtia, mikä on minun elämäni tarkoitus ja mikä arjessani on hyvää.

Sairastumisen myötä yksilö usein alkaa miettiä tulevaisuuttaan ja suunnitelmiaan ja pelätä etteivät ne toteudukaan. Se on hyvin ymmärrettävää ja itsekin siihen sorrun aina kun tauti nostaa enemmän päätään ja muistuttaa itsestään. Kuitenkin silti aina on löytynyt joku uusi keino tehdä asioita ja muuttaa tavoitteensa sopiviksi. Eräs pitkään MS-tautia sairastanut sanoi kerran minulle: tämä sairaus on ollut jatkuvaa luopumista, mutta aina yhdestä luopuessa, on tilalle löytynyt jotain uutta. Kovin lohdullisesti sanottu.

FI2008072860
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 

 


Kirjoittanut: Pauliinan blogi

Tulevaisuus

Pauliina

Minun elämässäni keskeisiä asioita ovat perhe ja liikunta. Sote-ala on tullut tutuksi yli 10 vuoden esimies-ja asiantuntijatehtävissä ja tällä hetkellä yritän parhaani mukaan eri keinoin kehittää MS- ja Harnes-ihmisten hoitoketjuja ja parempaa arkea. MS on ollut itselläni mukana menossa yli 20 vuotta ja sen kanssa opetellaan elämää edelleen.