Itsenäinen vai itsepäinen

Siinäpä mulle hyvä kysymys. Mä en enää aina ole sellainen Super-Anne, kuin mä olin joskus. Silloin joskus mä kuvittelin, että on mun tehtävä näyttää koko maailmalle, kuinka hyvin mä pärjään MS-tautia sairastavana yksinhuoltajana. Oli mun tehtävä näyttää, että avioero tai MS ei muserra mua vaan olen vahva ja selviän.

Mä työskentelin toiminnanjohtajana, olin vanhempainyhdistyksessä ja vammaisneuvostossa, olin tukihenkilö ja toimin vertaiskerhon ohjaaajana, olin varajäsen Neuroliiton liittohallituksessa ja lisäksi mun pojat pelasi jalkapalloa ja suhasin mun autolla vieden poikia treeneihin ja peleihin.

Ja olin lopen uupunut, mutta en kertonut sitä kenellekkään. Kerroin valhetta muille ja itselleni, kuinka hyvin pärjäsin. Sain voimaa siitä, kun ihmiset kehuivat työpanostani ja jaksamistani. Viinipullolle ainoastaan uskalsin näyttää oikean minäni. Siis olinko tuolloin Itsenäinen? En ollut, vaan mä esitin sellaista. Enemmän olin Itsepäinen, kun en pyytänyt apua vaan teeskentelin, että kaikki on hyvin.

Vieläkin välillä kuvittelen olevani tuo Super-Anne, jonka mielestä on heikkoutta pyytää apua. Kieroutuneesti ajattelen, että on helpompi tehdä yksin kuin pyytää apua. Avun pyytäminen on heikkoutta ja vain vahvat selviää.

Pojat asuu jo omillaan ja olen hellittänyt jo paljon noista ajoista ja olen alkanut kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin. Telkkarissa Patrik Borg sanoi, että ensin pitää huolehtia omasta jaksamisestaan, syödä hyvin ja laadukkaasti ja liikkua. Siinä hyvät ohjeet itsepäiselle Annelle, josta on tulossa itsenäinen nainen, joka on niin vahva, että osaa pyytää myös tarvittaessa apua. Super-Anne saa mun puolesta lentää auringonlaskuun. Mä olen sen arvoinen.

FI1802771203


Kirjoittanut: Anne

Tulevaisuus

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne