Kun Suomi putosi puusta, kaikki kävi äkkiä!

Kun ensimmäisiä uutisia alkoi koronasta kuulua Kiinasta tammikuussa, herättivät ne pientä epävarmuutta, mutta eipä voinut kukaan aavistaa, kuinka koko maailma menee sekaisin. Olemme keskellä kauhuelokuvaa, jonka loppua emme kukaan vielä tiedä. Pahamaineinen virus levisi tietenkin Suomeenkin ja tätä kirjoittaessa on päätetty eristää osa Suomesta.

Olimme puolisoni kanssa varanneet Tukholman matkan maaliskuulle jo viime syksynä ja tuskaisen miettimisen jälkeen jouduimme sen perumaan. Matkaa, jota oli kiireen keskellä kovasti odotettu. Hyvä niin, sillä Ruotsissa päätettiin juuri silloin laittaa rajat kiinni. Jotain oli keksittävä tilalle ja koska eläimet ja luonto ovat meille tärkeä voimavara, kävimme päivän retken eläinten maailmassa Ähtärissä. Viime tipassa, sillä heti sen perään sekin paikka pantiin kiinni. Meidän lisäksemme kierroksella oli viisi ihmistä, joten saimme ajan kanssa nauttia virkeänä vipeltävistä eläimistä rapeassa pakkassäässä. Kesäisinhän jengi makoilee siellä usein auringossa ja väki arpoo, että onko metsän keskellä kivi vaiko leopardi. Ja ihailee kiveä innoissaan.

Ähtärin eläinpuistoa voi hyvin suositella esteettömyytensä vuoksi kaikille. Lenkki on toki kohtalaisen pitkä, joten omien voimavarojen mukaan kannattaa apuvälineet järkevästi mitoittaa.

Meille riskiryhmäläisille tällaista koronavirusta ei olisi tarvinnut tulla, jos ei kenellekään muullekaan. Meille se on tullessaan vaarallinen ja jos oireita tuntee, on heti toimittava. No, itse oireita tunsin ja soitin koronapäivystykseen. Asia otettiin varsin vakavasti, mutta ilman korkeaa kuumetta en testeihin päässyt. Nyt olen viikon ollut kotona enemmän tai vähemmän sairaana. Epätietoisena siitä, että oliko tämä sitä. Ja jos oli, niin milloin uskallan ihmisten ilmoille olematta liikkuva taudintartuttaja. Kävin toimistolla tämän tiedon varassa ja pienen neuvottelun tuloksena päätimme, että palaan kotiin. Jos olisi testattu, tietäisi paremmin mitenkä toimia tai olla toimimatta.

Lähes kaikki suomalaiset opettelevat tekemään töitä kotoa käsin. Kodin ja työpaikan rajat ovat jatkuvasti piippaavien älylaitteiden myötä pienentyneet ja jo ennen virusta väki näppäili työviestejä pitkin iltoja. Eli ihan uutta tämä ei ole. Itse osaan keskittyä työhön toimistolla paremmin kuin kotona. Olemme puolisoni kanssa molemmat etänä ja hänen työstään sivusta seuraamalla olen oppinutkin paljon.

Omaa työtäni rajoittaa pelko olla liikkuvana taudinkantajana, joten pyrimme tapaamaan asiakkaita mahdollisimman vähän ja silloinkin ohjeita noudattaen. Asiakasmäärät ovat luonnollisesti vähentyneet ja samalla isot suunnitelmat kevään ja kesän kauppamääristä on haudattu ja katse on käännettävä syksyyn tai ensi vuoden alkuun.

On ollut mielenkiintoista seurata viranomaisten toimintaa varsin vaikeassa tilanteessa. Tilanteessa, josta kokemusta ei ole, on toimittava maailmalta saatavien kokemusten pohjalta ja kuunneltava ihmisten kuittailua, että väärin toimittu.

Mielestäni Suomessa toimitaan vallitsevan kriisin keskellä erittäin hyvin. Ihmisiä jokainen päättäjäkin on ja parhaansa tekee. Mitään muuta ei oikein voi ihmisiltä missään tilanteessa edellyttää. Aina voi arvostella kaikesta, sohvan pohjalta on maailman helpointa ohjeistaa ihmisiä, joiden on isoja päätöksiä tehtävä.

Iso epävarmuus on oman jaksamisen lisäksi, miten yhteiskunnassa tulevien kuukausien aikana tapahtuu. Kuinka moni yritys pysyy pystyssä ja miten kaikki tulee vaikuttamaan omaan työhön. Korona tuli itselleni pahimpaan aikaan. Juuri kun olin tehtävät saanut käyntiin, nollautui allakka täysin. Ja voi viedä pitkään, että allakkaan alkaa merkintöjä kirjautumaan.

Kauhuelokuvan juoni selviää päivä päivältä ja toivottavasti kesän aikana epidemian voimat loppuvat ja voimme huokaista helpotuksesta. Sitä aikaa varmasti kaikki odottavat.

 

FI2004140012
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Raunon blogi

Tulevaisuus

Rauno

Olen tutuille, turunmiehille ja ystäville Rane tai Rau. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen yli 50-vuotias mies Jyväskylästä ja asun kivassa asunnossa lähellä keskustaa rakkaan avopuolisoni kanssa. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla ja kirjoitan elämästäni Leijonaksi nimeämäni kumppanin, MS-taudin kanssa. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja sitä pilkahtelee teksteissäni. Asioihin voisi suhtautua negatiivisesti ja myös kirjoittaa siten. Yritän synkkinä ja pimeinä marraskuun iltoinakin löytää jotain positiivista ja hauskaa sanottavaa. 20-vuotta MS-taudin kanssa on pitkä aika. Yritän tuoda mukaan myös kokemusperäistä tietoa.