Kyllä tämä tästä

Vuosi 2020 tulee jäämään historian kirjoihin monella tapaa. Meidän maapallomme joutuu yllättymään luonnon voiman edessä pienenpienen viruksen vallatessa maailmaa. Valtavasti ihmisiä sairastuu ja kuolee kaikkialla ja joka maan terveydenhuolto joutuu kamppailemaan. Epidemia voi laantua eri osissa, mutta monessa maassa pahin on vielä edessä. Itse olen selvinnyt tästä yrittämällä ajatella suuressa mittakaavassa, että luonnon tehtävä on aika ajoin puhdistaa maapalloa, jotta se jaksaisi meidät kaikki eliöt kannatella. Olen tänä aikana lukenutkin evoluutioteoriaa ja pohtinut tilannetta ulkoapäin katsottuna, jolloin se on helpompi kohdata.

Itse olen aina ajatellut, että jos minun elinaikanani joku kriisi tulee, se voisi olla jonkinlainen sotatilanne. Eipä tullut mieleen, että virus laittaisi koko maailman polvilleen. Omat isovanhempani taistelivat sodassa ja olen kuullut paljon kertomuksia sieltä. Ihmiset joutuivat hyvin nuorina rintamalle tekemään ja kokemaan aivan järkyttäviä asioita. Nyky-yhteiskunnalle ne ovat tosi kaukaisia juttuja, meillä ei useimmilla ole referenssejä oikeista kauhuista.

Nyt kun Suomi on laitettu monella lailla sulkuun ja ihmisten elämää on rajoitettu, on jokaisen aika käyttää omaa vaikeuksien sietokykyään ja odottaa kuuliaisesti tilanteen ohittuvan. Silti moni valittaa ja joka tuutista tulee ihmisten kokemuksia siitä, kuinka arki rassaa, lapset käyvät hermoille ja puolison naama ärsyttää, kun joudutaan olemaan paljon yhdessä. Hyvä, kun ihmiset osaavat purkaa pahaa oloaan kertomalla tilanteestaan. Kyllä silti välillä mietin, että mitä sodan kokenut mummoni tähän sanoisi, jos eläisi. Meistä useimmilla on kuitenkin koti, ruokaa ja lämpöä – toisin kuin sodan käyneellä sukupolvella. Nyt monessa paikassa kiertääkin lause, ”isovanhempasi määrättiin sotimaan ja sinua pyydetään pysymään sohvalla”, se kuvastaa hyvin asioiden tilaa. En silti kiellä millään tavalla tämänkään tilanteen karmeutta, moni menettää nytkin omaisensa, työnsä ja mielenterveytensä ja jopa henkensä. Eristäytyminen, ihmisten yksinäisyys ja läheisyyden puute on hyvin surullista ja suuri muutos entiseen. Lisäksi tietyt ammattiryhmät joutuvat tosi kovan paikan eteen hoitaessaan yhteiskunnan asioita ja ihmisiä eturintamassa.

Minua lohduttaa mummoni osuva sanonta tähänkin asiaan. Lapsena valitin mummolle tylsyyttä, kun odotimme jotain tapahtuvaksi. Hän tokaisi minulle tyhjentävästi ”ihan sama se lopulta on, missä sitä kulloinkin istuu” tarkoittaen sitä, että joka tilanteeseen on vain sopeuduttava. Hän oli monessa asiassa hyvin viisas nainen ja usein elämän eri kohdissa muistelen hänen ohjeitaan.

Kriisitilassa esiin ovat nousseet myös ne käsittämättömät yksilöt, jotka eivät vieläkään oikein tunnu käsittävän määräysten noudattamista ja toimi sovitulla tavalla. Luulisi, että kaikkien lähipiirissä olisi edes joku riskiryhmän edustaja, jonka takia ei viitsisi esimerkiksi käydä salaa porukalla pelaamassa öisin jalkapalloa, vaikka kokoontumiset on kielletty. Tämä hetki ei oikeasti saa olla se, jolloin on kiva olla vähän kapinallinen ja kokeilla rajojaan.

Nyt tarvittaisiin kaikilta yhteen hiileen puhaltamista, jotta epidemia saadaan rauhoitettua ja maailma palaisi pikkuhiljaa taas suunnilleen uomiinsa. Poikkeustilanne ohittuessaan on toivottavasti opettanut ihmiset olemaan onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä jatkossa ja iloitsemaan tärkeistä asioista enemmän.


FI2004200977
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Pauliinan blogi

Tulevaisuus

Pauliina

Minun elämässäni keskeisiä asioita ovat perhe ja liikunta. Sote-ala on tullut tutuksi yli 10 vuoden esimies-ja asiantuntijatehtävissä ja tällä hetkellä yritän parhaani mukaan eri keinoin kehittää MS- ja Harnes-ihmisten hoitoketjuja ja parempaa arkea. MS on ollut itselläni mukana menossa yli 20 vuotta ja sen kanssa opetellaan elämää edelleen.