Mikä on normaalia?

Normaali. Tämä matematiikassa ja tilastotieteessä käytetty sana on vakiintunut yleiskieleen tarkoittamaan tavallista, tavanomaista. Usein sitä käytetään myös ihmisistä.

"Normaali" on myös sana, johon useilla liittyy vahva arvolataus. Normaali on hyvä, epänormaali taas huono tai ainakin arveluttava. Epänormaali tarkoittaa etenkin ihmisistä puhuttaessa jollain tavalla, ehkäpä jopa hyvin groteskilla tavalla, viallista. Kukaan ei halua olla epänormaali.

Toisaalta normaalilla on myös omat kielteiset konnotaationsa, jotka tosin liittyvät usein enemmän normaali-sanan synonyymeihin. Mutta eihän kukaan halua olla tavanomainenkaan, kaikki haluavat olla ainutlaatuisia persoonia. Sama pätee suhteessa muihin ihmisiin: epänormaalissa ihmisessä on jotain hiukan arveluttavaa, mutta harvemmin sitä rakastuu toiseen ihmiseen siksi, että tämä on niin tavanomainen. Toiseen ihmiseen rakastuu siksi, että tämä on ainutlaatuinen.

Kukaan ei siis halua olla epänormaali, mutta kukaan ei toisaalta halua olla tavanomainenkaan. Jos ei muuta, niin tällainen ajattelutapa osoittaa, kuinka epämääräinen koko sana on. Kuinka hataralla pohjalla ollaan, kun vertaillaan itseä muihin.

Ja todellakin, nämä asiat määrittyvät vasta vertailuissa muihin vastaaviin asioihin. Mitkään asiat tai ketkään ihmiset eivät ole sinällään normaaleja tai epänormaaleja. Kuka tahansa jääkiekon SM-liigassa ammatikseen lätkää pelaava on epänormaalin hyvä vaikkapa minuun verrattuna, mutta jos heidän kykyjään vertaa vaikkapa Sidney Crosbyn vastaaviin, tuntuvat he ihan normaaleilta kuolevaisilta. Ihan normaaleita lätkänpelaajilta. Samalla tapaa joillekin ihmisille tässä maailmassa päivittäisen ravinnon saaminen olisi epänormaalia ylellisyyttä, toisille taas yksityiskoneella matkustaminen on mitä normaaleinta toimintaa.

Itse en koe olevani normaali. En ole koskaan ollut. En välttämättä haluaisikaan olla, olenhan yhdistänyt tavallisuuden tylsyyteen, mutta sitä vaihtoehtoa ei ole minulle edes tarjottu ikinä. Ja koska sairastan MS-tautia, etenevää sairautta, muutun koko ajan vähemmän ja vähemmän normaaliksi. Normaali ihminen pystyy kävelemään puoli kilometriä ilman tukea tai lepotaukoja, minä en. Normaali ihminen voi nousta tuolille seisomaan lampun vaihtaakseen, minä en. Ja ainakin jokainen normaali ihminen saa sukan jalkaan ilman vaikeuksia, minä en. Ainakaan aina.

Jokapäiväinen elämäni on täynnä asioita, jotka ovat kaukana normaalista. Mielelläni luopuisin monista näistä asioista ja olisin edes vähän normaalimpi, vaikka sitten vähän tylsempikin.

Joskus normaali on kiistatta hyvä asia. Jos käy lääkärissä ja kuulee siellä kaikkien kokeiden tulosten olevan normaaleja, silloin normaali on kieltämättä oikein hyvä asia. Minä tiedän, koska käyn lääkärissä niin usein ja tunnen sen helpotuksen fiiliksen, kun kuulee kaiken olevan normaalia – ja toisaalta myös sen järkytyksen, kun kaikki ei ole.

Se, onko normaali hyvä vai huono asia, riippuu toki asiayhteydestä. Minulla on ollut elämässäni vaiheita, jolloin olen kokenut tarpeelliseksi korostaa sitä, miten epätavallinen ihminen olen. Että minä en ainakaan ole mikään tavis. Oman "epänormaaliuden" korostaminen toki tuntuu hiukan teennäiseltä oman erikoislaatuisuuden korostamiselta – paheelta, johon olen syyllistynyt usein ennenkin.

Ehkä kuitenkaan ei kannata käyttää liikaa aikaa miettien, onko itse – tai joku muu – normaali, epänormaali, tavanomainen, ainutlaatuinen tai mitään muutakaan. Ennen kaikkea kannattaa pyrkiä olemaan oma itsensä. On toisarvoista, mitä se muihin ihmisiin verrattuna tarkoittaa.

Ja lopulta on syytä muistaa, että normaaleja ihmisiä ei oikeasti ole olemassakaan. Kaikki me olemme omalla tavallamme ainutlaatuisia. Me kaikki olemme paljon muutakin kuin kykymme pelata jääkiekkoa, vaihtaa lamppu tai laittaa sukka jalkaan. Yksittäiset ominaisuudet saattavat olla normaaleja tai epänormaaleja, mutta ominaisuuksien summana syntyvä kokonaisuus on aina sellainen, ettei toista täysin samanlaista löydy. 

FI1709699165


Kirjoittanut: Tapsu

Tulevaisuus

Tapsu

Nimeni on Tapio, mutta ystäväni sanovat minua usein Tapsuksi. Olen neljänkympin tietämillä oleva mies Helsingistä. Sain diagnoosin aaltomaisesta MS-taudista joulukuussa 2003, enkä oikein siis enää edes muista, millaista elämä oli ennen sitä. Olen tällä hetkellä päätoiminen opiskelija, minkä ohella teen töitä vapaana kirjoittajana. Saan elämääni virtaa muun muassa musiikista, kirjoista, ystävistä, matkustamisesta ja liikunnasta.

Katso kaikki artikkelit Tapsu