Tähtipolku

Me ostettiin 2012 ihana rivitalokolmio, jossa sai auton oven eteen, siellä oli juuri tehty keittiöremontti ja siinä oli iso suojaisa piha. Käytävät oli leveät ja ajattelin, että pärjään siellä hamaan tulevaisuuteen. Rakas isä kyllä varoitteli korjausvelasta, mutta kuten tavallista päätimme tai (siis minä) päätin tunteella järjen sijasta. Asuimme viisi onnellista vuotta asunnossamme, mutta kohtalo nimeltä home päätti toisin.

Taloyhtiössä oli vaihdettu ikkunat ja ovet ja nyt hallitus oli palkannut firman kartoittamaan putkiremontin tarvetta. Sitten putosi pommi nimeltä home. Kattorakenteet olivat niin homeessa, että asuntoja ei kannattanut korjata, koska se tulisi niin kalliiksi. Itkin ja hermoilin, että mitä meille nyt tapahtuu?

"Home sweet home. Welcome to home.
Koti. Ei se voi olla sama sana kuin home.
Kuka keksi käyttää home sanasta koti? Ja koti sanasta home?
Koska homeisessa kodissa ei voi asua. Joten se ei voi olla koti.
Vastuutonta korjausrakentamista vuosia sitten?
Se vei meidän ja kuuden muun perheen kodit. Se home. Joka tarkoittaa koti.
Jonka takia se ei ole enää meidän koti."
Mun teksti

Vuoden kävimme eri vaihtoehtoja osakkaiden kanssa ja yhteistuumin päätimme, että koko seitsemän asunnon rivitalo puretaan ja tontti myydään. Meille jäi siis asuntolaina, mutta ei asuntoa. Sankassa sumussa pystyin hoitamaan jotenkuten työni ja muut elämään kuuluvat velvollisuudet. Mun husband oli mun kallio. Ilman häntä en olisi jaksanut.

Kun lähtöhetki lähestyi, saimme jostain alkukantaista voimaa, että saimme järjestettyä meille sopivan vuokra-rivitaloasunnon. Asunto on osoittautunutkin juuri meille sopivaksi ja se soveltuu myös tällaiselle "vammakolle". Nyt olemme velkajärjestelyssä, koska pankki menetti vakuuden puretun asunnon myötä, meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa.

Loppu- ja alkuvuosi on ollut taloudellisesti meille haastavaa, mutta olemme selviytyneet siitä. Moni on lohduttanut meitä kertomalla vielä vaikeammista ja inhimillisesti raskaista kohtaloista, mutta se on tuntunut hämmentävältä ja ei ainakaan ole lohduttanut. Nämä asiat mitkä on tapahtunut meidän maailmassa, ovat olleet meille raskaita koettelemuksia. Mun mielestä menetyksiä, sairauksia tai elämäntapahtumia ei pitäisi vertailla eikä niillä pitäisi kilpailla, vaan olla sen menetyksen kokeneen vierellä ja kuunnella. Joskus se voit vastavuoroisesti olla sinä joka tarvitset kuuntelijaa. Kukaan ei voi pelastaa koko maailmaa, mutta kuuntelemalla ja olemalla läsnä, voi pelastaa jonkun maailman.

Mä uskon, että meillä kaikilla on oma tähtipolku ja siinä on mukana ikäviä tähtiä ja sekä arkisia harmaita tähtiä, mutta onneksi myös iloisia ja onnellisia tähtiä. MS-tauti tuli kysymättä mukaan mun tähtipolulle. Sille mä en voi mitään, koska elämä ei kysynyt multa millaisen tähtipolun haluan. Onneksi sentään joskus, tähtipolkujen risteyksessä, voin päättää mihin suuntaan käännyn. Välillä olen kääntynyt ihan väärään suuntaan, mutta se tekee minusta minut. Kolhiintuneen, mutta tällä hetkellä suhteellisen onnellisen ihmisen.

FI1801764396

 


Kirjoittanut: Anne

Tulevaisuus

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne