Elämää ei sen enempää

Putkiaivot ovat olleet kovilla

Tekevälle ennättää sattua ja tapahtua. Olin syksyllä työmatkalla Pohjois-Savossa esimieheni kanssa ja riekuttiin tietenkin yö hotellilla. Lähtö eteenpäin oli klo seitsemän ja niin siinä hötäkässä jäi lääkkeet nappaamatta. Iltapäivällä ihmettelin, että oli pää normaalia enemmän sekaisin. Siinä kelasin aamun tekemiset ja tajusin virheen. Ei muuta, kuin kesken asiakaskäynnin noudin lääkkeet autosta ja sain ne otettua. Satsi purjehti koko päivän työtakin taskussa ja jatkoi matkaa esimiehen autossa Espooseen. Ja siellä taitaa olla vielä tätä kirjoittaessa. Olin pääkonttorille menossa lastaamaan autoa ja samalla hakemaan lääkkeeni, mutta riivatun korona sotki sen matkan ja niin ne sinne jäivät. Oli pakko kertoa, että kaikenlaisia kolmiolääkkeitä takkini taskusta löytyy ja ne tarvitsen, kun en apteekista saa uusia. Niitä kahta kirjainta, kun en ollut myöskään kaikille kertonut. Että sellaista.

Olen tuskaillut myös katetrieni kanssa. Tahtovat loppua kesken ennen kuin saan uuden lastin kotiini. Kuten olen aiemmin kirjaillut, ovat virtsatietulehdukset usein kyläilemässä. Antibiootilla niistä selviää, ja olen saanut hoitajilta ohjeen juoda enemmän. Älkää riemastuko. Ohje on juoda enemmän vettä. Ja sitä kun kiskoo enemmän, niin enemmän saa vierailla myös miestenhuoneessa. Aikanaan kun sain ensimmäiset katetrit, oli tietty määrä vuorokaudessa, ja sen mukaan olen yrittänyt mennä. No, on määrää kerran lisätty.
Unohdin vaan sen, ettei rakko toimi enää kuten se toimi ennen botuliinihoidon aloittamista. Nyt niitä menee enemmän kuin meni ennen hoidon aloittamista.

Saan katetrit kätevästi kotijakeluna ja kolmen kuukauden välein kotiin tuleva määrä on jo aikamoinen, joten arastelin soittaa ja tilata lisää. Meillä on kotona ”katetrivastaava” ja se en ole minä. Hänen painavan ohjeen mukaisesti oli pakko soittaa hoitotarvikejakeluun ja niin tuli tehtyä. Kumma miten sitä yksinkertaisia asioita iso mies arastelee. Asia tuli helposti kuntoon ja niin saa posteljooni enemmän kannettavaa ja katetrivastaava on taas onnellinen. 

Sain omasta eläkeyhtiöstäni postia, joka sai hikikarpalot työntymään ihon läpi. Olen tänä vuonna tehnyt töitä aika tavalla ja saanut aika paljon palkkaakin. Niin paljon, että eläkettäni kenties peritään takautuvasti takaisin. Soitin eläkeyhtiöön kolme kertaa ja aina sain hivenen erilaisen vastauksen. Sävyt vaihtelivat erittäin tiukasta sävyyn no eipä tässä mitään ongelmaa ole. Kun vielä viime vuonna yhteenlaskettu bruttotulo ratkaisi sen, missä kohtaa ei enempää voi tienata, on tänä vuonna tapa toinen. Kolmen kuukauden yhteenlaskettu palkkatulo ei saa ylittää tiettyä summaa. No minullahan ylittyi ja reilusti. Vilpittömästi ja omaa tyhmyyttäni laskin viime vuoden mukaan tulojani ja meinasin olla isossa pinteessä.

Mietin sitten viikonlopun ajan, että mitä teen. Laitanko eläkkeen lepäämään ja jatkan kokoaikaista rehkimistä, vai teenkö päinvastoin. Oli helpottavaa irtisanoutua työstä ja ilmoittaa eläkeyhtiölle ratkaisuni. Nyt tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että he tyytyvät ratkaisuuni, mutta on myös mahdollista, että joudun muutaman kuukauden eläkkeen takaisin maksamaan. Eli tarkkana kannattaa näissä asioissa olla, mikäli eläkkeen lisäksi työtä tekee ja tuloja kertyykin välillä paljon. Toki tuloja saa olla, kerätty työeläkemaksu on oleellisinta. Heidän ohje on, että olemme ilmoitusvelvollisia siihen suuntaan. Sen ohjeen ohitin putkiaivoisena miehenä täysin.

No, kaikesta aina selvitään mutta onhan tässä taas tapahtunut. Onneksi apteekissa uskottiin selitykseeni ja sain kuukauden satsin lääkkeitä. Ja Espoosta on kohtapuoliin esimies tulossa käymään ja toivottavasti tuo loput lääkkeeni sieltä. Katetrit riittävät loppuvuoden eli katetrivastaava on tyytyväinen. Vielä jos verottaja olisi leppoisa loppuvuoden, niin kiljuisi tämä poika loppuvuodesta riemusta. Mutta maski kasvoilla tietysti.

 

FI2011050233
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 


Kirjoittanut: Raunon blogi

Työ

Rauno

Olen tutuille, turunmiehille ja ystäville Rane tai Rau. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen yli 50-vuotias mies Jyväskylästä ja asun kivassa asunnossa lähellä keskustaa rakkaan avopuolisoni kanssa. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla ja kirjoitan elämästäni Leijonaksi nimeämäni kumppanin, MS-taudin kanssa. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja sitä pilkahtelee teksteissäni. Asioihin voisi suhtautua negatiivisesti ja myös kirjoittaa siten. Yritän synkkinä ja pimeinä marraskuun iltoinakin löytää jotain positiivista ja hauskaa sanottavaa. 20-vuotta MS-taudin kanssa on pitkä aika. Yritän tuoda mukaan myös kokemusperäistä tietoa.