Kahvit sylissä - vapiseva haavanlehti

Läikytin työhaastattelussa kahvit konttorinjohtajan pöydälle, housujeni etumukselle ja loput lattialle. Heti kättelyn jälkeen. Henkilö oli minut etsinyt LinkedInistä ja halusi tavata. Kehujen saattelemana. Olin siis kohtalaisen vahvoilla siihen hetkeen saakka. Haastattelu sujui muuten ihan hienosti, mutta pakit tuli sitten sähköpostitse seuraavana päivänä.

Eikä tämä perhana vieköön ollut yksittäinen kerta. Kädet vatkaavat kupin kahvoissa niin, että sitä myrkkyä läiskyy aina. Ole siinä sitten cool ja superammattilainen, joka ehdottomasti tulisi valita. Vapina liittyy usein stressaavaan tilanteeseen tai tilanteeseen, kun on tullut rasitettua lihaksia oikein reilusti. Viisaat kirjoittavat, että vapinakäden upottaminen muutamaksi minuutiksi viileään veteen lieventää esiintymistä joksikin aikaa. Tämä konsti on kokeilematta, mutta seuraavaan haastatteluun otan ämpärin mukaan ja pidän kättä siellä muutaman minuutin. Tuleepahan pitkään jonotetulle ämpärillekin jotain käyttöä.

Kahvikupin lisäksi lentelee muutkin tavarat. Kahvinkeitin on hyvä esimerkki. Se on näitä uusia ihmeellisiä palapelejä, jossa on monta irrallista osaa. Aamukahvia keittäessäni ne kannet ja suojat ja mitä niitä on, lentelevät aina pitkin lattioita. Ja varsinkin silloin, jos lähden aamulla aikaisin vaikkapa junalle ja kumppani yrittää vielä nukkua. Vapinahan lakkaa yön aikana, mutta on pahimmillaan aamulla.

Olen ruosteessa oleva teräsmies. Kömpelö mies, joka tuhoaa kaiken omaisuuden. Pudotin kannettavan tietokoneen kaapista viikko sitten. Ukkovarpaalla pehmensin sen alastuloa ja sattui muuten paljon. Kait sieltä jotain meni rikki. Siis varpaasta. Ihan musta se on ollut viikonpäivät.

Vapina on ollut yksi näkyvimpiä oireitani. Tärisen kauttaaltaan sellaista mikrotärinää ja kädet vapisevat sitten enemmän tai vähemmän. Aikaisemmissa työtehtävissä oli kiusallisia tilanteita. Kännykän takakannen avaaminen ja älylaitteissa sim-kortin pujottaminen oli hankalaa ja jouduin ne työtehtävät jättämään suosiolla muille.

Käsin kirjoittamisesta ei tahdo tulla oikein mitään. Sähköpostin merkkaaminen johonkin kiertävään osallistujalistaan on koomista. Jonkinlaisen sotkun piirrän miukumaukuksi. Pahimmillaan vapina on hyvin invalidisoiva ja itselläni oireet ovat sen verran rajuja, että kuulun siihen sarjaan. Vapinahan on luonteeltaan hitaasti etenevä oire. Etenemisen huomaa, kun vapina laajenee käsistä muuhun kehoon.

Lääkäreillä on vapinasta hyvä tulkinta. Se on yksi helpoimmin havaittavista ja vaikeimmin hoidettavista. Lieventäviä lääkkeitä löytyy, mutta ei sellaisia jotka vaivan saisi kuriin pitkäksi aikaa ja ilman mahdottomia sivuvaikutuksia. Itselläni on lääkitys ollut jo lähes 20 vuotta. Se on auttanut paljon, mutta viime aikoina teho on ollut laskemaan päin. Testasinkin tässä hetken aikaa toista valmistetta. Vapina pysyi aika hyvin kurissa, mutta luonteeltani olin kuin tulta ja tappuraa. Jouduin sen purkamaan. Sähköllä hoidetaan osaa sairastavista.

Asialle on kuitenkin jotain tehtävä. Löydettävä hyvä lääkäri ja mietittävä kokonaisuutta.

Se varpaan päälle tippunut läppäri jäi muuten ehjäksi. Ukkovarpaan uhraaminen siis kannatti.

FI1806849064


Kirjoittanut: Rauno

Työ

Rauno

Sanovat minua Raneksi ja Rauksi. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen 53-vuotias mies ja tänä vuonna tulee 20-vuotta MS-diagnoosista. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla. Haluan, että blogi on mielipiteitteni koti, oman itseni ilmaisupaikka. Osoitteesta http://www.venditor.fi löytyy myös oma blogialustani. Kirjoitan elämästäni rehellisesti. Vaikka MS-tauti tuo paljon haasteita, silti peruspiirteitä minussa on hauskuus ja leikkisyys. Tuon pitkään sairastaneena miehenä esiin asioita, jotka voivat toisille olla arkoja, toivoen, että saan annettua ajatuksillani uskoa ja apua.

Katso kaikki artikkelit Rauno