Kuulumisia kesää kohden

Pitkä, raskas ja pimeä talvi alkaa olla ohi. On valoisaa ja ilma lämpenee päivä päivältä. Oma fiiliskin on astetta energisempi, ja ainoa miinuspuoli, jonka keväässä keksin, on katu- ja siitepölyt, joille olen allerginen - kuinkas muutenkaan.

Olen ollut nyt yli kaksi vuotta kokopäivätyössä ja kaikki on sujunut lyhyitä sairasteluita poislukien hyvin. Kunnes viime syksystä alkaen fatiikki on taas hiipinyt salakavalasti kuvioihin. Urheilu on jäänyt koko ajan vähemmälle, sitten pikkuhiljaa moni muukin asia, kuten sosiaalinen elämä. Ajoittain olen urheillut, mutta mitään säännöllistä rutiinia en ole pystynyt ylläpitämään ja kavereiden kanssa tapaamisia ja muita ”ylimääräisiä” menoja olen perunut välillä ihan urakalla. Tämän talven MS-porukan pikkujoulutkin jätin väliin!

Töissä jaksamista helpottavat säännölliset ja ennalta kalenteroidut etäpäivät, jolloin pois jää niin avokonttorin hälinä ja keskeytykset, kuin ihan fyysiset työmatkat ja kiire heti aamusta. Vaikka toimistolla on usein hauskaa ja iloinen meininki, on siitä keskittymiskyvyn kannalta haittaa silloin kun fatiikki vaikeuttaa jaksamista jo valmiiksi. Työterveyslääkärin suosituksesta etäpäivieni määrää pyrittiin lisäämään nykyisestä yhdestä päivästä per viikko, joka on ollut tiimissämme kaikkia koskeva käytäntö. Valitettavasti etäpäivien lisääminen ei suureksi yllätyksekseni saanut hyväksyntää, joten jatkoin entiseen malliin. Jatkoin kunnes tulikin ihan täydellinen stoppi, joka johti muutaman viikon sairaslomaan. Ei sinänsä mikään yllätys, että asiat eskaloituivat siihen pisteeseen.

Vasta sairaslomalla tajusin kuinka väsynyt oikeasti olin. Työn kuormittava vaikutus tippui pois, mutta en silti jaksanut mitään. Kumma juttu, miten vaikeaa on tunnistaa etukäteen se hetki kun pitäisi viheltää peli poikki, vaikka fatiikki ja sen vaikutukset on minulle jo ennestään tuttu kuvio. Sitä vaan paahtaa ja sinnittelee, kunnes ei vain enää pysty.

Olen jo palannut takaisin töihin ja neuvottelut mahdollisista työkykyä ylläpitävistä toimenpiteistä ovat yhä vireillä työnantajan ja työterveyden kanssa, sillä kaikkien intressi on minun työkykyni ylläpitäminen - onhan se myös yrityksen etu. Onnekseni meillä on todella hyvä työterveyslääkäri, joka osaa ajatella asioita myös pidemmällä tähtäimellä.

Olen MS-vuosieni aikana onnistunut pysymään yllättävänkin positiivisena, mutta nyt ensimmäistä kertaa koin jopa masentumisen tuntemuksia näihin viimeaikaisiin takaiskuihin liittyen.

Nyt henkinen ja fyysinen vire on jo parempi ja valoisa aika toki helpompaa kuin tuo synkkääkin synkempi Mordor, jota myös Suomen talveksi kutsutaan. Toivon että asiat ratkeavat suotuisalla tavalla, joka tukisi omaa jaksamistani.

Kesää odotellessa! <3

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella

FI1905676122


Kirjoittanut: Outin blogi

Työ

Outi

Olen 39-vuotias ja MS-diagnoosin sain vuonna 2011, joten yhteistä aikaa on meille tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt jo useita vuosia. En kuitenkaan halua antaa sairauden määritellä minua, sillä olen ensisijaisesti niin paljon muuta kuin ”potilas”. Haluan omalta osaltani jakaa tietämystä MS-taudista, joka on usein näkymätön sairaus ja jota ulkopuolisen voi olla vaikea hahmottaa. Toivon blogistani myös olevan apua, motivaatiota ja kenties iloakin toisille MS-tautia sairastaville ja heidän läheisilleen. Huumorintajuisena ihmisenä käsittelen joskus vaikeitaikin asioita pilke silmäkulmassa ja koen, että itsestäänselvien negatiivisten asioiden lisäksi MS on tuonut elämääni myös todella paljon hyvää. Olen yhä työelämässä mukana ja harrastan urheilua thainyrkkeilyn, kuntosalin ja juoksemisen merkeissä aina kun vointini sen sallii. Kaksi koiraani pitävät minut myös liikkeellä. Silloin kun ylimääräistä aikaa jää, katson elokuvia, luen ja tapaan ystäviä. Toivon, että viihdytte blogini parissa!