Ollako vai eikö olla?

Läheiset tuntevat minut varsin hyvin. Päätökseni sahaavat laidasta laitaan ja käyn niiden kanssa myös varsin usein läheisteni hermoille. Kun helmikuussa kirjoitin uupumuksestani ja syistä, jotka niihin ajoivat, niin vielä saman kuukauden aikana tein työsopimuksen kokoaikaisesta pestistä samaiseen työhön, jossa tulin uupuneeksi. Kuinkas muutenkaan.

Selityksen paikka. Etsin ja hain töitä, kokoaikaisesti viikosta toiseen. Kävin lähes päivittäin haastatteluissa ja kävin ihmettelemässä työpaikkoja, jotka eivät jättäneet minulle oikeaa tunnetta, eikä oikein mitään muutakaan. Totuuden nimissä osaan en tullut valituksi.

Työmarkkinoilla on rajallinen määrä sopivia työpaikkoja ja vaikka asiaa ei suoraan sanota, niin tämän ikäisenä miehenä työmarkkinoilla on todella vaikea päästä eteenpäin. Järkevät työtehtävät ovat kokoaikaisia ja vaatisivat usein myös korkeampaa koulutusta, kansainvälistä kaupankäyntiä ja sujuvaa kielitaitoa. On esimiestehtäviä ja paljon matkustamista vaativia. Kun näihin ei oikein MS-tautia sairastavana uskalla hakea, jää sitten jäljelle ainoastaan puhelinmyyntiyritykset. Niihin pääsee aina. Ja niistä on myös paljon kokemusta. Yhtään sitä työtä väheksymättä olen päättänyt, että niihin töihin en enää mene. MS-tautia sairastavan aivot eivät jaksa. Saan aina kognitiivisen fatiikin ja palautuminen kestää siitä aikansa.

MS-tautia sairastavana työmarkkinoilla oleminen on oma juttunsa. Kuinka paljon taustoistaan kertoo ja kuinka paljon jättää kertomatta. Mitään pätevää ohjetta itselläni ei asiaan ole. Osassa työhaastatteluista asian kerroin, osassa jätin kertomatta. Nykyisessä työpaikassani asian tietävät kaikki ja tieto siitä helpottaa itseäni paljon. Tunnen, että asia myös kiinnostaa ja samalla huolestuttaa esimiestäni ja työkavereitani. Asiasta puhutaan ja se on hyvä.

Asuntoala työnä on toki myös haastavaa, mutta sen monipuolisuus kiehtoo minua suuresti. Kaikki työtavat ovat käytössä. Puhelimesta sosiaalisen mediaan. Työ rytmittyy eri tavalla, on puheluita, sähköposteja, tapaamisia ja asiakirjojen laatimista. Saa haastaa omia aivojaan oikein urakalla. Vaikka tässäkin väsyn, niin eri tavalla. Edellinen kokeiluni tällä alalla päättyi isoon uupumiseen ja nyt yritän olla viisaampi. Jaksotan työaikaa ja yritän pitää välipäiviä viikolla, kun viikonlopuille kasaantuu esittelyt.

Tätä kirjoittaessa ensimmäiset kaupat on tehty ja on päästy vauhtiin aika nopeasti.
Asuntomarkkinoilla eletään kesää odottaen. Omakotitalojen ja kesämökkien kauppa pitää välittäjät kiireisinä. Ajetaan pitkiä matkoja pitkin mökkiteitä ja saadaan nauttia mukavien ihmisten lisäksi itikoiden seurasta.

Työterveyslääkäri ja kaikki viisaat ihmiset ympärilläni ihmettelevät, että miksi en vaan jää kotiin ja keskity enemmän itseni huoltamiseen?

Olen huomannut, että mitä enemmän olen kotona, sitä enemmän sairastan. Kuuntelen oireita ja sairastan enemmän. Kehitän päässäni taudille erilaisia etenemismuotoja. Huijaan kaiketi itseäni, mutta työtä tehdessäni siirrän ajatukset muualle ja huomaan illalla, että eipä ole MS-tauti käynyt mielessä.

Monelle työn ja muun elämän sovittaminen vaikean sairauden kanssa on äärimmäisen vaikeaa. Neuroliitossa Marju Teinikivi on tehnyt näiden asioiden parissa pitkään töitä ja tuntee alasta kaiken mahdollisen. Niin työpaikoilla tapahtuviin muutoksiin, kuin tilanteisiin, joissa sairastunut työtä etsii. Häneen kannattaa olla yhteydessä, kun asiat tulevat ajankohtaiseksi ja jokaiselle näin tahtoo käydä. MS-tauti osuu yleensä keskelle elämän ruuhkavuosia. On mukava työ ja perhe. MS-tauti hyökkää kimppuun silloin, kun olemme onnellisia ja kun kaikki on hyvin. Diagnoosin saatuamme elämä muuttuu kertaheitolla. On tosi epävarma omasta tulevaisuudestaan, taudin etenemisestä, lääkityksistä ja ihan kaikesta. Tässä vaiheessa keskustelut asiantuntijoiden kanssa auttavat.

Itse en osannut aikanaan apua pyytää ja tein kaikki mahdolliset virheet. Työkykyisenä keskellä kriisivaihetta ajauduin nopeasti työkyvyttömyyseläkkeelle ja kotiin mukamas sairastamaan. Odottamaan taudin etenemistä. Luettuani tuhansia sivuja Kalle Päätalon seikkailuja olin valmis tekemään muuta. Palasin yhdistystoimijaksi ja siitä jossain vaiheessa ajattelin, että olisi vielä kiva tienata eurojakin. Eläkeläisenä on ollut aika mielenkiintoista etsiä työtä, kun ei ole uskaltanut jättää eläkettä lepäämäänkään. Tulorajojen puitteissa on eteenpäin menty ja onneksi vielä pärjätty. Tulorajat kannattaa selvittää, mikäli eläkkeen rinnalle töitä haluaa. Tiedän lähipiiristäni tapauksen, jossa eläke laitettiin jäihin kahdeksi kuukaudeksi, koska eläketulon lisäksi oli palkkatuloa liikaa. Ja jos tahti ei hidastu myös itselläni, niin aikanaan saatu eläkepäätös voi olla historiaa ja tänä päivänä aika vaikea uudistaa. Tarkkana kannattaa siis näidenkin asioiden kanssa olla. Itselleni tämä elämäntapa sopii. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, nämä kaikki asiat ovat yksilöllisiä. Tärkeintä on elää onnellisena.

Ollako töissä vai ollako kotona? Näin koronan aikana tehdään etätöitä kotona.

FI2004089426
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Raunon blogi

Työ

Rauno

Olen tutuille, turunmiehille ja ystäville Rane tai Rau. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen yli 50-vuotias mies Jyväskylästä ja asun kivassa asunnossa lähellä keskustaa rakkaan avopuolisoni kanssa. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla ja kirjoitan elämästäni Leijonaksi nimeämäni kumppanin, MS-taudin kanssa. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja sitä pilkahtelee teksteissäni. Asioihin voisi suhtautua negatiivisesti ja myös kirjoittaa siten. Yritän synkkinä ja pimeinä marraskuun iltoinakin löytää jotain positiivista ja hauskaa sanottavaa. 20-vuotta MS-taudin kanssa on pitkä aika. Yritän tuoda mukaan myös kokemusperäistä tietoa.