Paluu kokopäivätyöhön - miten nyt menee?

Enpä ole päivittänyt blogia aikoihin, harmittavaa, mutta aika ja energia on ollut kortilla aloitettuani kokopäivätyön. Blogiani seuranneet tietävätkin, että odottelin aiemmin tänä vuonna päätöstä osa-aikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä.

Kun päätöstä ei vaan kuulunut ja koska kuntoutustukeni päättyi, päätin ottaa vastaan kokopäivätyön, edelleen media-alalta. Kieltämättä vähän kauhunsekaisin tuntein, teinkö oikean ratkaisun, miten käy fatiikin kanssa - paheneeko tilanne taas ja entä sitten jos lopulta saankin myöntävän päätöksen osa-aikaeläkkeeseen. Jos, jos ja jos.

Ensimmäiset kuukaudet uudessa työpaikassa olivatkin aika väsyttäviä, vaikka kaikki suijuikin hyvin, oli kuitenkin totuttelemista uuteen rytmiin ja siihen, että energiaa ei taas riitäkään työpäivien jälkeen noin vaan ja että pitää opetella taas himmailemaan enemmän, ettei pala kynttilä molemmista päistä. Koska been there ja done that, ei enää uudestaan kiitos. Tietenkin myös uudet ihmiset, ympäristö ja uusien asioiden opettelu vei oman aikansa, vaikka ala ja työtkin monelta osin olivat jo valmiiksi tuttuja.

Urheilu on valitettavasti jäänyt nyt tässä elämänvaiheessa vaihteeksi vähemmälle, varsinkin nyt kun pimeä vuodenaika ja loppuvuoden työkiireet ovat tuntuneet tosi raskailta. Tosin kun kuuntelen ”normaaleja” ja terveitä työssäkäyviä ihmisiä, tuntuu monella olevan sama ongelma tähän aikaan vuodesta, ihan ilman MS-tautiakin. Tämä on taas sitä itselleen armon antamisen aikaa, vaikka kyllä se välillä on vaikeaa ja pitää itseään väkisin muistutella, ettei tarvitse potea huonoa omaatuntoa jos ei jaksa urheilla ja tehdä asioita samalla sykkeellä kuin jossain toisessa vaiheessa elämää.

Mä uskon nimenomaan siihen että on erilaisia vaiheita, näin se on ainakin omalla kohdalla mennyt jo vuosia. Eli tämän jälkeen koittaa varmasti taas energisempi vaihe, jolloin urheilukin tuntuu helpommalta! Kevätaurinko siintää jo mielessä. No okei, vietetään nyt joulu ensin pois alta, mutta loppupeleissä aika menee tosi nopeasti.

Pähkinänkuoressa kaikki on siis mennyt ihan hyvin, jopa paremmin kuin uskalsin ajatella ja pääosin olen pysynyt iloisella mielellä silloinkin kun energiat ovat olleet vähissä. Joskus ottaa päähän, tietty. En ole katunut päätöstäni, toisaalta ei kuulu tapoihini yleensäkään tuhlata aikaa asioita katumalla.

Niin ja se päätös. Se tuli sitten viimeinkin, myönteisenä ja olisi ollut voimassa vuoden loppuun, mutta tuonne se jää nököttämään pöytaatikkoon.

Ihanaa joulun odotusta kaikille ja voimia pimeyteen!


FI1712752256


Kirjoittanut: Outin blogi

Työ

Outi

Olen 39-vuotias ja MS-diagnoosin sain vuonna 2011, joten yhteistä aikaa on meille tämän ei-toivotun elämänkumppanin kanssa kertynyt jo useita vuosia. En kuitenkaan halua antaa sairauden määritellä minua, sillä olen ensisijaisesti niin paljon muuta kuin ”potilas”. Haluan omalta osaltani jakaa tietämystä MS-taudista, joka on usein näkymätön sairaus ja jota ulkopuolisen voi olla vaikea hahmottaa. Toivon blogistani myös olevan apua, motivaatiota ja kenties iloakin toisille MS-tautia sairastaville ja heidän läheisilleen. Huumorintajuisena ihmisenä käsittelen joskus vaikeitaikin asioita pilke silmäkulmassa ja koen, että itsestäänselvien negatiivisten asioiden lisäksi MS on tuonut elämääni myös todella paljon hyvää. Olen yhä työelämässä mukana ja harrastan urheilua thainyrkkeilyn, kuntosalin ja juoksemisen merkeissä aina kun vointini sen sallii. Kaksi koiraani pitävät minut myös liikkeellä. Silloin kun ylimääräistä aikaa jää, katson elokuvia, luen ja tapaan ystäviä. Toivon, että viihdytte blogini parissa!