Pärjätään töissä

Osallistuin Neuroliiton Pärjätään töissä -iltaan yhdistyksen edustajana. Oli kiva kuulla, miten muut selviää uupumisen ja kognitiivisen väsymyksen kanssa. Kuulin vinkkejä, miten voin jatkaa työuraani erilaisten apukeinojen ja tukien avulla. Kun kerroin, että ajatus hajoaa hälyssä helpommin, niin kuulin, että kannattaa hankkia vastamelukuulokkeet tai sitten tehokkaat korvatulpat. Ja se oli kiva kuulla vertaiselta, että en ollut ainoa, joka kärsii tästä vaivasta.

Mä jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 90-luvun lopussa ja liityin silloin myös paikalliseen MS-yhdistykseen. Heti innostuin järjestötyöstä ja minut valittiin yhdistyksen hallitukseen. Aloin myös toimia nuorten vertaisryhmän ohjaajana ja toiminkin ryhmän ohjaajana lähes 10 vuotta. Olin myös puheenjohtaja 2000-luvun puolivälissä ja siitä jatkoin toiminnanjohtajana vuodesta 2007.

Nyt kun katsoo taaksepäin, niin pohdin välillä MS-fatiikin kourissa, että koska tiedän, milloin pitää luovuttaa? Milloin on aika uuden ja vanha saa väistyä? Mä toivon, että mä huomaan sen itse ja osaan väistyä, ennen kuin teen jonkun yhdistyksen toimintaa pahasti horjuttavan virheen. Toivon, että ainakin hallitus on hereillä ja antaa minulle potkut ajoissa, jos en itse tajua väistyä.

Työ ja työkaverit on ollut mun selviytymisessä todella tärkeä osa. Loman loppuvaiheessa kaipaan työtäni ja tuttua rutiinia. Ja en valehtele. Kertaakaan ei ole tuntunut vastenmieliseltä lähteä töihin.

Rakastan yhteisiä kahvihetkiä, jolloin mm nauretaan sairaan tyhmille jutuille vedet silmissä. Ja mä pärjään työssäni korvatulppien, selkeän työnkuvan, työkavereiden sekä uupumislääkkeiden ansiosta. Ja mä niin rakastan suunnitella tapahtumia neuroihmisille!!!

Se taitaa olla merkki, että tarvitsee väistyä, kun työ ei enää ole mielekästä ja se tuntuu vastenmieliseltä. Meidän homehelvetin kourissa sanoin husbandille, että lopetan työt ja en haluaa enää pyrkiä luottamustoimiin. Husband sanoo viisaasti silloin, että odota ja tee päätös vasta sitten, kun on "selkeämpää".

Onneksi kuuntelin häntä, koska elämä voitti ja mä pärjään vielä ja nyt en todellakaan halua luovuttaa.

 

" Luovuttaminen tappaa enemmän unelmia kuin epäonnistuminen "

Arman Alizad

 

FI1804812884


Kirjoittanut: Anne

Työ

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne