Kaunis ruska pelasti koronasyksyn

Kirjoitin koronasta viime keväänä, saattoi olla maalis-huhtikuussa. Päivittelin silloin ongelman suuruutta, vaan eipä tiennyt hokkasenpoika ongelmasta yhtään mitään. Kirjoitin silloin, että jospa korona olisi kesään mennessä ohi. Metsään meni se toive. Kirjoitan tätä blogia lokakuussa ja kahlaamme päivästä toiseen yhä pahenevissa tartuntamäärissä. Teho-osastot alkavat taas täyttyä ja valitettavia asioita taas tapahtuu.

Näin jälkiviisaana voi sanoa, että pandemia yllätti meidät housut kintuissa. Kun keväästä oli selvitty, pääsivät ”asiantuntijat” klikkiotsikoihin kertomaan, että tauti voitettiin. Ja niin vietimme kesän huoletta ja kiinni toisissamme, seurauksella, että nyt kiinni ovat kaikki vähänkään isommat mestat ja kohta myös pienemmät. Samaan aikaan ihmiset monista Euroopan maista ihmettelivät, että suomalaiset elävät kuin koronaa ei enää olisikaan.

Varmasti tähän aiheeseen on jokainen väsynyt ja niin minäkin, mutta pandemia vaan jatkaa väsymättä etenemistään. Itse olen käynyt testeissä kahdesti ja onneksi saanut negatiivisen testituloksen molemmilla kerroilla. Testistä jaetaan sosiaalisessa mediassa kauhutarinoita. Oma kokemukseni on, että ei se missään tunnu. Jos nyt sekunnin ajan on epämiellyttävä olo, niin pitkäaikaissairaana ja monet tähystykset ja muut asiat kokeneena voi sanoa, että pikkujuttu.

Olen kiertänyt työkseni Suomea ja nähnyt, kuinka eri tavalla asiaan on suhtauduttu. Seassa on tietysti ollut pieniä paikkakuntia, joissa tartuntoja ei ole ollut. Ei niissä isännät maski päässä kulje. Eikä emännätkään. Nuoria ihmisiä niissä pitäjissä ei enää ole aikoihin ollutkaan.

Isoilla kirkoilla maskeihin aletaan pikkuhiljaa oppia. Myönnän itsekin, että ensimmäiset kerrat olivat vastenmielisiä. Hauskaa kyllä oli, kun väki antoi hyvin tilaa. Pelkäsivät, että tuossa liikkuu tautinen. Ison rummuttamisen jälkeen maskeihin on opittu, ja itsekin käytän kapistusta ihan mielelläni. Ja hyvä laitehan se on. Sen taakse on hyvä ihmisen piiloutua. Hyvin voi kulkea pitkän ja epäsiistin parrankin kanssa. Kerrankin me suomalaiset saamme pitää toisiin luvan kanssa etäisyyttä ja olla puhumatta. Luulisi, että olisimme tyytyväisiä.

On päässyt käymään jo niinkin, että ajaa hurauttaa onnellisena kaupan pihaan ja huomaa, että maski jäi kotiin. Ei kun takaisin kotiin hakemaan maski, ettei kaupassa saa selkäänsä, kun kulkee ilman maskia.

Pandemiasta emme varmaan pääse eroon ennen rokotteita. Uutiset niiden tulosta vaihtelevat ja itse en usko, että ne esimerkiksi jouluksi Suomeen ennättäisivät. Rokotteiden tulon jälkeenkin meidän on pakko jaksaa pestä käsiä, pitää maskia ja suhtautua asiaan vakavasti. Pandemia ei katoa sillä hetkellä, kun rokote on käsivarteen tuikattu. Ja monia kysymyksiä on ratkaistava. Paljonko rokotetta saadaan ja kenelle ne ensin pistetään? Toisaalta pitäisi muistaa olla itselleen armollinen. Tulee talven pimeys ja pitkiä aikoja yksin kotona viettäminen voi olla raskasta mielenterveydelle. Ihmisiä täytyy saada tavata, vaikka sitten turvavälit huomioiden.

Riskiryhmäläisille tällaiset ajat ovat hankalia. On oltava entistäkin tarkempi ja kuunneltava kehoaan. Ja sännättävä testeihin, jos jotain ongelmaa on, ettei oman sairauden ongelmat hyökkää kimppuun.

Syksyhän on ollut mielettömän kaunis ainakin täällä Keski-Suomessa ja myös ruska saapui tänne kaunistamaan luontoa. Värimaailma on ollut hehkuva ja säätkin ovat suosineet. Varmaan jokaisen sometili on täynnä toinen toistaan komeampia luontokuvia.
Omaa sometiliä täyttääkseni ja ennen kaikkea sielunrauhaa etsimässä kävimme taas kerran Ähtärin eläinpuistossa. Eläimet olivat jälleen huikeita ja täytyy vaan toivoa, että sekin paikka saisi taloudellisen tilanteensa hallintaan ja toiminta voisi jatkua.

Ei tiennyt kukaan tehdessään tämän vuoden talousarvioita, että toiminta pysähtyy kuin seinään ja moni yritys lyö lapun luukulle. Liian moni hyväkin toimija joutuu lopettamaan, kun ei ole vaihtoehtoja. Puhumattakaan työntekijöiden lomautuksista ja irtisanomisista. Omaa työtä tehdessä kuntien ja yritysten tilanteen huomasi hyvin. Rahat ovat lopussa, oli jokaisen viesti. Eikä soinut oma puhelin tilauksista, kuten vielä vuosi sitten.

Upean luonnon keskellä olemme avopuolisoni kanssa lenkkeilleet enemmän kuin varmaan koskaan aikaisemmin. Ja niin sanoo moni muukin. Suomalaiset ovat koronan myötä löytäneet luonnon uudestaan. Eli toistuu se sanonta, että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Ei ole myöskään multippeliskleroosi muistanut olla aktiivinen. Tilanne hallinnassa siis. Vaan huominen on tarina uusi.

 

FI2011050238
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

 


Kirjoittanut: Raunon blogi

Vapaa-aika

Rauno

Olen tutuille, turunmiehille ja ystäville Rane tai Rau. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen yli 50-vuotias mies Jyväskylästä ja asun kivassa asunnossa lähellä keskustaa rakkaan avopuolisoni kanssa. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla ja kirjoitan elämästäni Leijonaksi nimeämäni kumppanin, MS-taudin kanssa. Muiden sairastavien lailla myös me MS-tautia sairastavat käytämme varsin mustaa huumoria ja sitä pilkahtelee teksteissäni. Asioihin voisi suhtautua negatiivisesti ja myös kirjoittaa siten. Yritän synkkinä ja pimeinä marraskuun iltoinakin löytää jotain positiivista ja hauskaa sanottavaa. 20-vuotta MS-taudin kanssa on pitkä aika. Yritän tuoda mukaan myös kokemusperäistä tietoa.