Kesälomafysioterapeutti

Mun elämä pysähtyy heinäkuussa. Mä olen lomalla mun osa-aikatyöstä ja mulla ei ole fysioterapiaa eikä lymfaterapiaa. Vaikka mä olen työkyvyttömyyseläkkeellä mun elämä pyörii kaksi kertaa viikossa olevien työpäivien ja jumppien mukaan sekä kokousten, taksikyytien ja yhdistyksen tapahtumien tahtiin. Avustajatuntejakin pitää mahduttaa viikkoon. Onneksi. Välillä kuitenkin mä mietin fatiikin kourissa, että jaksanko minä.

Meidän yhdistyksen hallitukseen tuli 30 vuotta järjestöelämässä ollut henkilö ja hän näki uupumiseni. Hän pyysi minua listaamaan KAIKKI työtehtävät mitä teen. Niitä ”työpalluroita” tulikin aika paljon. Ei ihme, että tunnen välillä riittämättömyyttä ja sitä että pitäisi luovuttaa.

Nyt syksyllä meillä on hallituseminaari, jossa mun työtehtävät päivitetään. ”Työpalluroiden” määrä on ihan mun oma vika. Luulin, että jaksan ja olen vahva ja  korvaamaton. Mutta en mä jaksa ja enkä TODELLAKAAN  ole korvaamaton. Mun husband on kyllä ollut sitä mieltä koko ajan. Liian lähellä olevien ihmisten ääntä ei kuule tai sitä ei ota liian vakavasti, vaikka juurihan niin pitäisi tehdä.

Mulle on tärkeitä varsinkin mun työ ja työkaverit ja se, että saan suunnitella yhdistykselle tapahtumia. Silloin tunnen olevani elossa. Pidän toimistotilojen tekemisestä, vaikka taustamelu ja keskeytykset tekevätkin siitä haastavaa, kun ajatukset karkaa ja keskittyminen hajoaa.

Kotipalluroista mulle on tärkeää säännöllinen fysioterapia ja Lymfahoito, jota saan hermokipuun. Kaikista tärkeintä mulle  on kuitenkin mun koti, perhe, ystävät ja meidän kotieläimet. Kotielämä ei saa kärsiä jatkuvasti mun uupumuksesta. Suosittelen vilpittömästi pysäyttämään elämän välillä ja päivittämään oman työelämän ja kotielämän ”palluroiden” määrän ja tärkeyden. Se auttaa jaksamaan juuri sinua.

Nyt täytyy lopettaa, koska mun kesälomafysioterapeutti haluaa rollaattorilenkille 💕

FI1709694550


Kirjoittanut: Anne

Vapaa-aika

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne