Pyörätuolikorkkarit

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, sanotaan suomalaisessa sanonnassa. Entäs jos kukka käyttää liikkumisen apuvälineenä pyörätuolia. Saako sekin kukka kukkia?

No hei, totta kai saa. Silti olen pohtinut omaa naiseuttani, kun sairastan Ms-tautia. Kun päällä on kuminauhavyötäröiset housut, tunika ja jaloissa on matalakorkoisiset kengät ja liikkuu rollaattoria tai pyörätuolia apuna käyttäen, ei tunne itseään maailman seksikkäimmäksi kissanaiseksi.

No hei. Kyse on mun mielestä myös asenteesta. Jos piiloutuu noiden edellä mainittujen asioiden taakse, ei kukaan sinua huomaakaan. Mutta. Voi myös tehdä itsensä näkyväksi käyttämällä värikkäitä vaatteita, huulipunaa, kampauksia ja hymyillä.

Mä tunnen miehen, joka käyttää avustajia hoitamaan pesut ja muut hoitotilanteet, koska hän haluaa, että hänen vaimo on aviovaimo eikä avustaja. Tunnen myös ihastuttavan pyörätuolia liikkumisen apuvälineenä käyttävän vanhemman rouvan, joka laittaa rullat päivittäin hiuksiinsa, meikkaa ja sitten säteilee ja hymyilee, kun hänet tapaa vaikka kuntoutuksessa. He ovat henkilöitä, joiden asenteesta mä saan voimaa. Totta kai mun mies auttaa mua, mutta pääasiassa hoidan arkiaskareet avustajan kanssa. Mäkin haluan olla aviovaimo, enkä hoidettava.

Elämä tämän sairauden kanssa ei ole juhlaa jäykkyyksien, tuntopuutosten, kipujen ja uupumuksen kanssa. Mutta sen ei pidä antaa viedä mun naiseutta. Vaikka mä olen 46-vuotias, rakastan pinkkiä ja turkoosia. Mä tulin NIIN onnelliseksi, kun sain valita itse mun pyörätuolin värin, löysin kukallisia kävelykeppejä ja sain apuvälinekeskuksesta punaisen sähkömopon!!!

Mä olen löytänyt pyörätuolitanssin ja kun sambaan husbandin kanssa, niin seuraavana päivänä on kylkisilavat ja kasvot kipeitä tanssimisesta ja hymyilystä. Tunnin jälkeen on niin energinen olo, että haluaisi halata koko maailmaa. Kunpa ihmiset tietäisi, että tanssin ei tarvitse loppua, vaikka sairastuu. Ja juhlatilaisuuksissa voi aina käyttää kauniita kimaltavia, kuvallisia ja värikkäitä asuja. Niin ja pyörätuolikorkkareita.❤

PS. Mulla on kyllä pinkit tossut mukana, jos joudun seisomaan!!! Mun pyörätuolikorkkarit on tarkoitettu vain, kun yritän istua juhlissa viehkeästi.

Ei ole olemassa muureja
On vain siltoja
Ei ole olemassa
suljettuja ovia
On vain portteja
joiden läpi kuljetaan
säihkyvin silmin
huulilla varjoja syvempi hymy
kohti paikkaa
missä virrat kohtaavat
kuin janoavat suut

- Tommy Tabermann


FI2004200980
Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.


Kirjoittanut: Annen blogi

Vapaa-aika

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.