Pystyn mihin vaan! – Kannattaa siis unelmoida!

Jo pari vuotta olen unelmoinut. Olen haaveissani astunut sammaleen peittämille kiville, käpyjen ja havunneulasten täyttämille poluille, tuntenut kuluneitten lenkkareitteni alla kumpuilevat kivet, haistellut tuoksuja, nuuhkinut keuhkoihini ilmaa, kuullut korvissani oksien rasahtelun ja tuulen huminan hongistossa.

Olen pidellyt unelmaa lähellä sydäntäni. Rutistanut sitä hellästi, niin rakkaaksi ja tärkeäksi se on tullut.

Olen odottanut päivää, jolloin askel on kevyt ja varma. Sitä, ettei kenkien pohjissa tunnu olevan kilon painoja. Sitä, että jalkojen maahan astuessa tök, läps, tök, läps –ääni muuttuisi reippaaksi raps, raps, raps, raps –askellukseksi. Ja sitä, että epätasaista maata kulkiessa ei niin kovin huimaisi.

Aamulla tajusin, että tänään on se päivä! Ripaus unelmastani voisi käydä toteen, kun moni asia heti herättyä loksahti kohdalleen. Oli vapaapäiväni. Vein kaksivuotiaan päiväkotiin. – Kyllä, vien hänet hoitoon, vaikka olen vielä jouluun saakka yhden päivän viikossa hoitovapaalla. Olen itsekäs, mutta tarvitsen oman aikani jaksaakseni tämän ruuhkavuosien mukanaan tuoman arjen myllerryksen. – Neljäsluokkalainen lähti reippaasti kouluun ja puolisokin oli jo leipätyönsä äärellä. Koti oli suht siisti, eikä ensimmäisenä ollut mielessä sen siivoaminen. Ulkona oli sateisen yön jälkeen lähes pilvetön taivas ja sääennuste näytti auringonpaisteen jatkuvan. Ja, mikä parasta, kroppa tuntui siltä, että nyt kaikki muutamaa varvasta lukuun ottamatta toimii.

Pakkasin reppuun juomista ja pientä evästä, vaihtosukat ja puseron. Hyppäsin pyörän selkään.

Voi elämä, miten ihanalta tuntui!

Voitko kuvitella? Kun arki on muutaman vuoden ajan ollut uupumuksen siivittämää ja jatkuvaa kipua siellä tai täällä päin kroppaa. Kun välillä lyhytkin kävely kotiovelta roskiskatokselle on tuntunut liian pitkältä ja perheelle ruuan laittaminen valtavalta urakalta. Kun tämän keskellä kaksi- ja kymmenvuotiaiden poikalasten touhuissa mukana pysyminen on vaatinut kaiken hereilläoloajan ja joskus katkonut yöunenkin. Voitko kuvitella, miten ihanalta kaiken jälkeen tuntui viilettää polkupyörällä kohti unelmaa?

Jännitti silti kovasti. Matka olisi pitkä; kymmenisen kilometriä pyörällä perille, reilut neljä kilometriä maastokävelyä ja vielä paluumatka. Miten jaksan? Entä, jos sattuu jotain? Päätin luottaa itseeni. Koska tätä minä haluan! Tästä olen unelmoinut kauan! Kyllä minä pystyn!

Kertasin matkalla, että onhan tuota vähän tullut treenattua viimeaikoina. Olen hyppinyt muutaman kerran trampalla, kesälomalla nukuttanut kuopustani vaunukävellen, kolmisen viikkoa olen pyöräillyt työmatkoja ja hei, oltiinhan me lauantaina Hoplopissa! Konttasin poikien perässä pitkin seikkailupuiston ratoja… Että tottavie pystyn tähän. Hei, kamoon!

Ja kyllä mä pystyin. Pyöräilin pitkin meren rantoja, talsin juuri niitä haaveilemiani metsän polkuja, horjahdin vain kahdesti tai kolmesti, keskityin oikein kovasti ja pysyin pitkospuilla, otin tasaisella ihan pari juoksuaskelta, nostin käsivarteni kohti taivasta. Terveys! Vapaus! Tältäkö se tuntuikin? Kiitos, elämä, tästä hetkestä! Näillä endorfiinilla jaksan pitkään.

Ihan vaan sen vielä haluan kirjoittaa, että kannattaa unelmoida. Kannattaa pitää unelmat sellaisella tasolla, että ne on mahdollista saavuttaa. Kannattaa unelmoida ihan mahdottomiakin. Sillä jonain päivänä voi saada pienen ripauksen siitä kaikesta!

Blogipostaus on tehty Novartiksen taloudellisella tuella.

FI1809879786


Kirjoittanut: Päivi

Vapaa-aika

Päivi

Olen Päivi, nelikymppinen vaasalaisnainen. Perheeni koostuu kahdesta tammikuussa 2008 ja 2016 syntyneestä pojanviikarista ja heidän isästään. Olen aina ollut luonteeltani reipas ja toimeen tarttuva. Olen unelmoinut ja suunnitellut uutta samalla, kun olen elänyt arkea ja tehnyt työtä. Kunnes... alkoi epämääräinen sairastelu, joka tammikuussa 2018 diagnosoitiin MS-taudiksi. Sen jälkeen mikään ei ole tuntunut olevan kuin ennen. Unelmat ja koko elämä kelluvat epävarmuuden päällä. On opeteltava keskittymään tähän hetkeen ja tähän päivään, siihen mihin voimavarat riittävät juuri nyt. Kirjoitan tästä uunituoreesta elämästäni sen kaikkine eri vivahteineen. Kirjoitan ajatuksistani, tunteistani ja kokemuksistani avoimesti ja rehellisesti. Elämä kantaa - epävarmuuden keskelläkin!

Katso kaikki artikkelit Päivi