Saunaa ja sisua

Jokaisessa suomalaisessa asuu ainakin pieni saunoja. Sen vuoksi onkin kurjaa, että MS-tauti haluaa tälläkin tavoin kiusata meitä sairastavia. Sehän on keksinyt tarttua lähes kaikkiin asioihin, joista ihminen yleensä eniten nauttii - työssäjaksamiseen, harrastuksiin, seksiin ja nukkumiseen. Saunomisen lisäksi. Että se pirulainen jaksaakin kaikkiin elämän mukavuuksiin tarttua. Vaan me 100-vuotta täyttäneen maan kansalaiset olemme sisukas kansa ja pistämme hanttiin. Keksimme keinoja selviten niin arjessa kuin juhlassa.

Lämmönsietokyvyn heikkeneminen on oire, joka koskettaa varmaankin lähes kaikkia meitä MS-tautia sairastavia. Sitä niin mielellään nauttisi auringosta, jos vaan jalat kantaisi pois rannalta. Nauttisi saunasta, jos saunassa jaksaisi olla ja jos pahentuneet oireet eivät olisi liian kiusallisia.

Saunassahan ruumiin lämpötila nousee varsin korkeaksi. Ihon lämpötila käväisee jopa 40 asteessa ja kehon syvien osienkin lämpö kohoaa jopa 38-39 asteeseen. Ei siis mikään ihme, että saunominen ottaa meille koville. Toki saunan voi lämmittää miedoksi. Ja näin me usein toimimme. Vaan pitää lämmintä olla sen verran, ettei saunassa palelemaan ala.

Aikanaan MS-taudin yhteydessä kerrottiin, että olisi parempi olla saunomatta. Ihan kuten kerrottiin, ettei kuntoilla kannata. Että olisi parempi vaan olla möllöttää.

Saunon itse paljon. Joka toinen päivä. Itselläni uupuminen lisääntyy ja kivut, jotka lymyävät muuten pohkeiden tasolla, kipuavat saunan jälkeen koko alaraajoihin ja pysyvät niissä aamuun. Ja silti saunon ja nautin siitä. Oireita lievitän kylmillä pitkillä suihkuilla ja välillä käyn kärvistelemässä kylmällä parvekkeella.

Voi tietysti kysyä, että kuinka paljon tässä on järkeä. Paljonkin. Saunassa parannetaan maailmaa ja joskus parisuhdettakin, saunassa niin mieli kuin rasittuneet lihakset rentoutuvat. Tutkitustihan meidän endorfiinipitoisuudet nousevat ja stressitasot tippuvat tämän seurauksena. Toki myös ruumis puhdistuu saunomisen ansiosta ihan eri tavalla, kuin vain suihkussa käymällä. Tuoreen tutkimuksen mukaan runsas saunominen vähentää myös dementian ja Alzheimerin taudin riskiä meillä keski-ikäisillä miehillä.

Ja vanhan sanonnan mukaan, jos ei sauna, terva ja viina auta, on tauti kuolemaksi. Minä saunon ja hörpin alkoholia. Terva on vielä kokeilematta.

FI1712752278


Kirjoittanut: Rauno

Vapaa-aika

Rauno

Sanovat minua Raneksi ja Rauksi. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen 53-vuotias mies ja tänä vuonna tulee 20-vuotta MS-diagnoosista. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla. Haluan, että blogi on mielipiteitteni koti, oman itseni ilmaisupaikka. Kirjoitan elämästäni rehellisesti. Vaikka MS-tauti tuo paljon haasteita, silti peruspiirteitä minussa on hauskuus ja leikkisyys. Tuon pitkään sairastaneena miehenä esiin asioita, jotka voivat toisille olla arkoja, toivoen, että saan annettua ajatuksillani uskoa ja apua.

Katso kaikki artikkelit Rauno