Tietoinen läsnäolo

Tai zen-tila. Tila, jossa olet tietoisesti läsnä ja keskityt ainoastaan siihen mitä teet, sulkien kaikki muut ärsykkeet pois.

Mun tietoisen läsnäolontila tulee, kun katson nuotiota tai takkatulta. Ihanteellista olisi, jos olisin ulkona metsän rauhassa. Se tulee myös, kun väritän aikuisten värityskirjaa. Ensin ajattelin, että mitä hömppää, kunnes väritin ensimmäisen kerran ja huomasin uppoutuvani siihen. Ihanaa on myös lukea kivaa lehteä tai kirjaa, jolloin on helppo kadottaa ympäröivä maailma. Myös tämä blogin kirjoittaminen on puhdistavaa ja terapeuttista ja keskityn vain siihen, kun saan ajatuksen, mistä haluan kirjoittaa.

Nykyään vaan pyrin tähän tilaan ihan liian harvoin. Annan TV:n tai puhelimen häiritä mun keskittymistä. Se on alkanut sen verran ärsyttää, että olen poistanut kaikki ilmoitukset sosiaalisesta mediasta. Silti siellä täytyy vähän väliä käydä kurkkimassa, onko jotain "tärkeää" tapahtunut tai mitä ihmiset ovat postanneet tai narsistisesti, onko kukaan tykännyt tai kommentoinut mun omaa postausta.

Muutenkin mun MS aiheuttaa keskittymisen vaikeutta ja ajatus karkaa ja hajoaa vaan entistä helpommin. Se on tosi turhauttavaa, kun vaikka keskustelun seuraaminen on vaikeaa tai annan puhelimen häiritä mielenkiintoista ohjelmaa.

Lohdutusta toi kyllä yksi lukemani lehtijuttu, jossa puhuttiin läsnäolon vaikeudesta, koska ympärillämme on nyt koko ajan niin paljon tietoa, että pystymme keskittymään asioihin vain muutamia sekunteja. Siis yhtä hyvin kuin kultakala. Jutussa kehoitettiin harjoittelemaan pelkkää olemista vaikka 15 min kerrallaan. Kun istuu esim. autossa, niin puhelimen räpläyksen sijasta kannattaa katsella maisemia sekä oikeasti kuunnella ympäröivää maailmaa.

Kotimatkalla töistä tapani mukaan silti räpläsin puhelinta ja kysyin taxikuskilta, että mitähän ihmiset tekivät ennen somea? Hän vastasi: "Luultavasti keskustelivat taxikuskin kanssa." Touchée!!! Osui ja upposi. =)

FI1711739558


Kirjoittanut: Anne

Vapaa-aika

Anne

Olen yhdistysaktiivi, jonka lapset on jo pidempiä kuin niiden äiti. Rakastan tässä maailmassa eniten perhettäni, ystäviäni, matkustelua ja työtäni. En muista hyvin aikaa ilman MS-tautia, koska olin 16-vuotias, kun sain diagnoosin. Nyt elän lähes normaalia arkea iloineen ja suruineen. Työskentelen osa-aikaisesti ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuodesta 1999. Se antaa minulle enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni, matkusteluun ja kunnon ylläpitämiseen. “Elä hetkessä” on elämänohjeeni ja siksi haluan elää täysillä nyt, enkä tuhlata elämääni katkeroitumiseen tai pelkoon tulevasta. Elämänmyönteinen asenne ja usko tulevaan on pitänyt laivani pinnalla karikoista huolimatta.

Katso kaikki artikkelit Anne