Valoa pimeyteen

Luonnonvalo on nyt vähäistä ja aurinko laskee yhtä nopeasti kuin nousee. Havaintoja tästä ihmeellisestä ilmiöstä on vähän. On tainnut olla pari aurinkoista päivää. Toisen niistä tuhlasin ajamalla 700 kilometriä autolla.

Harmauden keskellä marssimme mekin harmaina. Tai ei kait tätä voi yleistää, mutta itse ainakin niin teen. Tuntuu, että väsyttää julmetusti. Ei jaksaisi herätä ollenkaan ja päivät menee enemmän tai vähemmän väsyneenä.

Kertovat viisaat, että kun luonnonvalo on vähäistä, kannattaa kotien valaistukseen kiinnittää erityistä huomiota. Osa etsii apua kirkasvalolampuilla, osa matkaamalla aurinkoon huomaten, että palatessa harmaus jatkuu.

Itselleni syksyt ovat mielialan kannalta aina haasteellisia. Olemme yrittäneet tsempata ja etsiä mielialan kohotukseksi apua kulttuurista, liikunnasta ja reissaamisesta.

Kävimme Tampereella Hectorin konsertissa. Hector on kuulunut läpi elämäni suosikkeihini musiikin saralla ja osaan suurimman osan biiseistä hoilottaa mukana. Hän esiintyi keväällä täällä Jyväskylässä ja silloin sekä esiintyjä, että yleisö hurmaantui rokkaamaan läpi koko setin. Tampereella meininki oli verkkaisempaa. Ehkä suuri tila teki sen. Reissu kannatti kuitenkin heittää.

Liikunnasta olen kirjoittanut jo paljon. Ehkä määrällisesti olen kuntoillut vähemmän, kuin aiemmin. Olen yrittänyt etsiä laatua tekemiseen ja toisaalta ulkoilussa nauttia syksyn väreistä. Pientä remppaa on, mutta fyysinen kuntoni on aika hyvä.

Käväisimme etsimässä lunta ja valoa myös Leviltä. Menomatkalle osui yksi pahimmista ajosäistä vuosiin ja on ihme, että säilyimme matkan ajan tiellä. Teimme matkan Oulun ja Rovaniemen kautta yöpyen Oulussa. Nyt jo naurattaa, kun kiersimme kaupungin kolmesti osumatta parkkihallin ovelle, vaikka paikka oli hyvin tiedossa. Lunta tuli vaan niin paljon, ettei eteensä nähnyt. Päästyämme Leville siellä tervehti upean luminen luonto. Sitä oli tullut jo ennen reissua ja lumimyrsky toi sitä lisää. Lumi ja hiljaisuus toivat sieluun kaivattua valoa. Oli jopa riehakas meininki ja tuli myllättyä lumihangessa kuin lapsena.


Keskellä harmaata päivää tätäkin kirjoitan ja pari päivää olen etsinyt fiilistä kirjoittamiseen. Kait näissäkin säissä on puolensa. Säästetään energiakuluissa ja lumitöissä, mutta silti saisi jo luonto tulla auttamaan. Tuoda lunta ja siirtää tuon pilvivaipan auringon edestä.

Yritetään kukin omalla tavallamme löytää energiaa kahlata harmauden keskellä. Ottaa tukea toisistamme ja löytää omat tapamme mennä eteenpäin. Ei mene enää pitkään, kun tulee Joulupukki tuoden terveiset pohjoisesta. Kannattaa sikälikin olla kilttinä tämä loppuvuosi.


FI1712752284


Kirjoittanut: Rauno

Vapaa-aika

Rauno

Sanovat minua Raneksi ja Rauksi. Ainoastaan rakkaat äitini ja anoppini kutsuvat minua Raunoksi. Olen 53-vuotias mies ja tänä vuonna tulee 20-vuotta MS-diagnoosista. Blogi on minulle paikka, jossa opettelen leikittelemään sanoilla. Haluan, että blogi on mielipiteitteni koti, oman itseni ilmaisupaikka. Kirjoitan elämästäni rehellisesti. Vaikka MS-tauti tuo paljon haasteita, silti peruspiirteitä minussa on hauskuus ja leikkisyys. Tuon pitkään sairastaneena miehenä esiin asioita, jotka voivat toisille olla arkoja, toivoen, että saan annettua ajatuksillani uskoa ja apua.

Katso kaikki artikkelit Rauno